Vierailu

/ GENRE ENSI-ILTA 09.10.2015 TÄHDET

Tanskalaisen konseptitaiteilijan Michael Madsenin osin suomalaisrahoitteinen dokumenttiessee kysyy, kuinka hallitukset ympäri maailman käsittelisivät avaruudesta saapuvien muukalaisten kohtaamista. Vierailu tuo kameran eteen YK:n ja NASA:n edustajia, tiedemiehiä, armeijan työntekijöitä sekä insinöörejä ja esittää skenaarion, jossa joukko ulkoavaruuden asukkeja on saapunut keskuuteemme.

Ohjaaja sivuuttaa kaikki ne teoriat, joissa UFO:t olisivat kierrelleet ilmatilassamme jo vuosikymmeniä, -satoja tai -tuhansia. Vierailu ei ole kiinnostunut salaliittoteorioista vaan keskittyy tiukasti ydinkysymykseensä, jossa on ohjaajan mukaan kyse ihmiskunnan ultimaattisesta ”kokemuksesta”. Eli: miten ihmiskunta on varautunut muukalaisten kohtaamiseen, ja mitä siitä kansainvälisellä tasolla seuraisi?

Madsen, joka muistetaan ehkä parhaiten suomalaista ydinjätekätkentää käsitelleestä elokuvastaan Onkalo – säteilevä hauta, on haastatteluissa sanonut olevansa kiinnostunut todellisuuden tulkinnanvaraisuudesta; siitä, miten eri tavalla voimme kokea saman maailman. Vierailu kerrotaan ikään kuin vierailijoiden näkökulmasta. Haastattelupätkissä asiantuntijat puhuvat suoraan kameralle. Väliin näytetään ultrahidastettua kuvaa ihmisistä, tai oikeammin ihmiskunnasta.

Kyse ei silti lopulta ole kuin pienistä näkökulmaeroista ja kommunikaation haasteista, sillä Madsen oikoo mutkia. On muun muassa selvää, että ulkoavaruuden asukit ymmärtävät englantia. He myös hahmottavat ympäristöään jotakuinkin samaan tapaan kuin ihmisetkin.

Katsojana huomaan toivovani enemmän. Ehkä visuaalista tulkintaa siitä, kuinka eri tavalla ulkoavaruuden vieras voisi nähdä ja kokea Maan. Madsen on kuitenkin kiinnostuneempi vierailun aiheuttamasta inhimillisestä reaktiosta ja siihen liittyvästä byrokratiasta.

Kerronnallisesti Vierailun isoin haaste on, kuinka pitää katsoja kiinnostuneena. Kun kyse on kuvitelluista tapahtumista, tarjolla on hyvin vähän ”oho!”-hetkiä. Muodoltaan elokuva muistuttaa ehkä enemmän videoinstallaatiota, jota eivät teatterielokuvan lainalaisuudet sido. Silti se kannattaa ehdottomasti nähdä juuri valkokankaalta, niin visuaalisesti voimakas – ja paikoin sietämättömän teennäinen – se on.