Viimeinen laulu

30.4.2010 15:47
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

Teini-ikäinen Ronnie (Miley Cyrus) lähetetään kesäksi isänsä (Greg Kinnear) luo pieneen merenrantakaupunkiin. Vanhemmat ovat eronneet ja prosessi vaikuttanut suuresti Ronnieen, joka on vastikään New Yorkissa istunut putkassa näpistyksestä. Lahjakkaana pianistina tyttö pääsisi Juilliardiin, mutta koulu ei tunnu kiinnostavan.

Yhteiselo ei isän kanssa suju ja vihamiehiä löytyy pienen väärinkäsityksen myötä  kylältäkin. Muutos parempaan tapahtuu, kun Ronnie törmää rannalla salskeaan Williin (Liam Hemworth) ja rakastuu. Hiljalleen tyttö alkaa sopeutua pikkukaupungin arkeen ja perhe tätä myötä eheytyä. Tulevaisuutta varjostavat kuitenkin salaisuudet, joita ainakin isä ja Will kantavat harteillaan.

Viimeinen laulu on jo kevään toinen Nicholas Sparksin romaaniin perustuva elokuva. Peruselementit ovat samat kuin ensi-iltansa viikkoa aiemmin saavassa Haikein terveisin -uutuudessa: tarina viljelee kauniita ajatuksia uuden alun mahdollisuudesta, surun yhdistävästä voimasta ja kaiken voittavasta rakkaudesta. Nytkin fokus on nuorissa rakastavaisissa, vanhemmat operoivat taustalla hyväntahtoisina mentoreina.

Maailma, jossa hahmot elävät on idealisoitu, pumpulilla verhottu satumaa. Pohjatonta surua seuraa vapautus, usein liki hengellinen. Muutos on aina mahdollinen, kunhan uskoo itseensä. Kontrastit ovat paikalla korostamassa tarvetta tähän muutokseen. Ronnie on ensimmäisissä kuvissa mustiin pukeutunut angstinuori. Terveessä ympäristössä – tekijä, jota Sparks usein korostaa sijoittamalla tarinansa amerikkalaisiin tuppukyliin – sielu virkistyy ja pian tyttö taas pukeutuu kuin kaikki muutkin. Konformismi on siis hyve.

Elokuvan epäilyttävät ajatusmallit syöstään katsojan kurkusta alas veret seisauttavalla sentimentaalisuudella. Harvat hyvät kappalevalinnat hukkuvat unohdettavan tauhkan alle, ja kantavana teemana loppupuolella soiva pianosävellys esitetään tuskallisen imelässä valossa. Onneksi laululta sentään vältytään.

Ennen kaikkea Viimeinen laulu on näytön paikka nuorelle Miley Cyrusille: Hannah Montana -tähdellä on nyt tilaisuus osoittaa olevansa oikea näyttelijä. Yritys kariutuu etupäässä huonoon käsikirjoitukseen. Ronnie on hahmona ongelmanuoren laiska stereotyyppi, ja henkistä kasvua korostava käsikirjoitus hiilikopio mistä tahansa vastaavasta teinielokuvasta. Niitä mahtuu Yhdysvalloissa kolmetoista tusinaan.

Hahmo ei muutenkaan ole uskottava: katsojan pitäisi niellä se, että murjottava 16-kesäinen teini lukee kesälomallaan Tolstoita. Allegoria Anna Kareninan ja Ronnien perhe-elämän välillä on aivan turhan ilmeinen, mutta kaiken varalta sekin lausutaan vielä ääneen.

Nuorelle Liam Hemsworthillekaan ei tämän perusteella voi kummoista uraa luvata, tosin miehen tehtävä  on toki lähinnä näyttää komealta. Siinä hän kyllä  onnistuu. Cyrusin ja Hemsworthin välillä ei juuri valkokankaalla kipinöi, vaikka nuori pari seurustelee myös tosielämässä. Greg Kinnear tuo sentään projektiin hitusen uskottavuutta huonoa omaatuntoa potevana isänä.

Anton Vanha-Majamaa

Tähdet: ★

VIIMEINEN LAULU. THE LAST SONG. YHDYSVALLAT 2010. OHJAUS Julie Anne Robinson. KÄSIKIRJOITUS Nicholas Sparks ja Jeff Van Wie, perustuu Nicholas Sparksin romaaniin. PÄÄOSISSA Miley Cyrus, Liam Hemsworth, Kelly Preston, Greg Kinnear. GENRE Draama / romantiikka. IKÄRAJA 11. KESTO 1 t 49 min. ENSI-ILTA 30.4.2010




Filmtrailer.com

Lisää luettavaa