Walking with Dinosaurs

3.1.2014 23:47
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 20.12.2013

BBC:n tuottama koko perheen digianimaatio Walking With Dinosaurs kertoo Patchi-nimisestä dinosaurusnuorukaisesta ja hänen seikkailuistaan esihistoriallisessa maailmassa, jossa monenlaiset vaarat vaanivat.

Koska Walking with Dinosaurs on suunnattu etenkin lapsiyleisölle, pestattiin avustavaksi kriitikoksi 8-vuotias Emil, jolla oli animaatiosta vankat mielipiteet.

Emil antaa elokuvalle epäröimättä viisi tähteä. Hahmoista eniten jäivät mieleen gorgosaurukset, jotka näyttivät aivan tyrannosauruksilta. Kertojana toimiva alkulintu oli ”toiseksi lemppari” ja Patchin isoveli ”siisti jäbä”. Tyttösaurus Juniper oli lälly mutta kiinnostava hahmo, sillä sen sarvet osoittivat toiseen suuntaan kuin uroksilla. Päähenkilö Patchissa parasta oli reikä päässä.

Emilin mielestä Walking with Dinosaurs oli jännittävä mutta ei liian pelottava animaatio. Kolmiulotteisuus sai kritiikkiä siitä, että oli käytettävä laseja. Apukriitikko oli sitä mieltä, että jos minikonsoliakin voi katsoa 3D:nä ilman laseja, niin miksei sama voisi toimia elokuvateattereissa.

Vaikka Emil antaa Walking with Dinosaurs -elokuvalle viisi tähteä, sanoo hän nähneensä parempiakin elokuvia eikä välttämättä menisi katsomaan sitä ihan heti uudestaan. Ensi viikolla saatava uusi konsolipeli kiinnostaa enemmän kuin animaation uusintakatselu.

Walking with Dinosaurs -elokuvan traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa