Woody Allen palasi New Yorkiin ja ohjasi elokuvaksi yli kolmekymmentä vuotta vanhan käsikirjoituksensa. Kyynikon rakkauden kaipuu saa yllättäviä piirteitä taitavassa ja toimivassa komediassa.
Neljän Euroopassa kuvatun elokuvan jälkeen Woody Allen palaa juurilleen New York -komediallaan Whatever Works. Allenia ei nähdä kameran edessä tälläkään kertaa. Komedian miespäärooli on silti tutunoloinen: kuusikymppinen Seinfeld-tuottaja ja koomikko Larry David näyttelee neuroottista ja raivostuttavan omahyväistä ihmisvihaajaa, Boris Yellnikoffia, joka on jättänyt yliopistouran taakseen ja käyttää nyt päivänsä shakin opettamiseen.
Whatever Works käynnistyy Yellnikoffin loputtoman pitkällä monologilla. Mies turinoi elämäntarinaansa suoraan katsojille, eikä taatusti puhu ketään puolelleen. Paljastuu, että avioliitto ja ura yliopistolla päättyivät epäonnistuneeseen itsemurhayritykseen. Äkillistä kuolemanpelkokohtausta seurannut hyppy ikkunasta ei johtanut kuolemaan mutta jätti silti tuntuvan muiston, elinikäisen jalkavamman, jonka vuoksi mies linkkaa.
Muutama vuosi myöhemmin likipitäen erakoitunut Yellnikoff avaa kotiovensa periaatteittensa vastaisesti simppelille, Herran pelkoon kasvatetulle mississippiläistytölle, Melodie St. Ann Celestinelle (Evan Rachel Wood). Parikymppinen typykkä on karannut kotoa ja etsii New Yorkista jännitystä ja uutta alkua.
Boris ei voi aluksi sietää sinänsä herttaisen tytön sinisilmäistä typeryyttä. Mutta kun vaikutuksille altis vaaleaverikkö alkaa osoittaa kasvavaa ihailua Borista ja tämän ylivoimaiseksi uskomaansa älyä kohtaan, on miehen loivennettava mielipidettään.
Pian ollaankin jo likeisemmissä
väleissä ja rakentamassa yhteistä kotia misantropian vankalle perustalle. Allen ei ole ennenkään kainostellut yhyttää keski-ikään ehtineitä tai sen jo ylittäneitä miehiä nuorten kaunotarten kanssa. Manhattanissa Isaac rakastuu 17-vuotiaaseen Tracyyn. Miehiä ja vaimoja -elokuvassa kirjallisuudenprofessori Gabe himoitsee lahjakkainta oppilastaan, 20-vuotiasta Rainia.
Boriksen ja Melodien avioauvo alkaa säröillä, kun Melodien äiti Marietta (Patricia Clarkson) löytää karkurityttönsä ovelle. Clarkson on hillittömän hyvä vapautuvana naisena, joka New Yorkin rennossa ilmapiirissä löytää tähän asti uinuneen sisäisen boheeminsa. Hän on estoitta bimboilevan Evan Rachel Woodin ohella parasta mitä Whatever Worksillä on tarjota.
Allen käsikirjoitti Whatever Worksin jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Päärooli oli varattu koomikko Zero Mostelille, joka muistetaan Mel Brooks -elokuvasta Kevät koittaa Hitlerille (The Producers, 1968). Mostelin kuoltua vuonna 1977 Allen päätti hyllyttää käsikirjoituksen. Vuosikymmeniä myöhemmin naftaliinista kaivettu teksti vaati Allenin mukaan vain pieniä muutoksia.
Kaikkien Allenin luomien valittavien, pikkumaisten hahmojenkin joukossa Boris Yellnikoff on epämiellyttävyyden huippu. Kyynikot eivät olleet haluttua seuraa edes antiikin Kreikassa. Boriksen ja Melodien suhde on alusta saakka niin epäsuhtainen, ettei parille voi kuin nauraa. Vaikka elokuvassa on traagisiakin piirteitä kuten itsemurhayrityksiä ja vatsakas, puolikalju miessankari, Whatever Works on puhtainta ja toimivinta komediaa, mitä Allen on vähään aikaan ohjannut.