Tutun tuntuinen kolmiodraama tarjoilee muutamia yllätyskäänteitä mutta ei onnistu koskettamaan päähenkilönsä narsismin takia.

Sinänsä ammattitaitoinen ja komea elokuva jää kolkoksi kuin tyhjä tynnyri.

Aina välillä ohjelmistoon tulee hyvänmielen elokuva, joka oikeasti saa hyvälle mielelle. Vaikka Patti Cake$ on kaavamainen isoja luita ja ytimiä myöten, täytyy olla jotain vialla, jos ei ihastu sen suulaaseen sankarittareen.

Surumielinen kasvutarina ja synkkä muistutus häpeällisestä pohjoismaisesta historiasta. Katoavan saamelaisperinteen pitkään kaivattu hätähuuto.

Stephen Frears jatkaa sarjaansa laiskoja elokuvia, jotka vain hyvät näyttelijät voivat pelastaa. Tällä kertaa edes Judy Dench ei saa sitä toimimaan.

Vuosien tuotantohelvetin jälkeen Justin Chadwickin pukudraama pääsee valkokankaille niin kuin maailma ei jo olisi tarpeeksi ankea paikka.

Darren Aronofskyn uutuus on jo leimattu ”ristiriitoja herättäväksi” (lue: ensi-illassa buuattiin), mutta ei pidä innostua. Se on sekasotku eikä puoliksikaan niin hauska kuin miltä kuulostaa.

Klassikko jo syntyessään. Raskaan sarjan kirjailija, loistavat näyttelijät ja visionäärinen ohjaaja tekevät Ikitiestä yhden upeimmista kirjafilmatisoinneista, joita Suomessa on nähty.

Andy Muschiettin King-sovitus on onnistunut, mutta vahvat muistumat muista elokuvista hieman häiritsevät.

Visa Koiso-Kanttila jatkaa onnistuneesti dokumenttiensa teemaa sukupolvien välisestä ristiriidasta esikoisfiktiossaan.