Seksiobjekti, josta tuli näyttelijä, josta tuli legenda: Brad Pittin roolit Top 10

31.10.2014 09:00

”Maailman suurin elokuvatähti” on ehdollinen käsite. Brad Pittin nimi on kuitenkin yli vuosikymmenen ajan ollut itsestäänselvästi yksi niistä harvoista, joihin määre liitetään.

Nykyään unohtuukin helposti, että Pittillä oli pitkään imago-ongelma: hän ei tiennyt, ollako kiiltokuvapoika vai näyttelijä.

Tarkemmin sanottuna tuottajat eivät tienneet. He ymppäsivät tähden 1990-luvulla sinnikkäästi pinnallisiin poseerausrooleihin, joista suurin osa on armeliaasti unohtunut. Niitä olivat esimerkiksi Intohimon tuulet (1994), Pahan oma (1997) ja Seitsemän vuotta Tiibetissä (1997).

Jos ihminen säteilee valkokangaserotiikkaa, häneltä vaaditaan ylimääräistä yritystä taiteellisen uskottavuuden ansaitsemiseksi. Paneutuvinkaan heittäytyminen ei aina riitä, kysykää vaikka Marilyn Monroelta.

Monroe kuoli ennen kuin ehti puhkaista oman kuplansa, mutta Pitt pääsi lopulta seksisymbolin kahleistaan.

Hän tarrasi jo nuorena ahnaasti vaikeisiinkin haasteisiin aina, kun sellaisia sai. Nykyään hän päättää itse, ketä näyttelee ja millä ehdoilla, eikä ole vuosiin tehnyt yhtäkään oikeasti heikkoa elokuvaa.

Toisinaan tähti on kompastellut, mutta rapatessa roiskuu. Juuri riskien ansiosta hänestä on tullut uskottava.

Viimeisten 15 vuoden ajan Pitt on kolunnut läpi läkähdyttävän valikoiman genrejä: taide-elokuvaa (Tree of Life), westerniä (Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta), pop corn -spektaakkelia (Troija), komediaa (Burn After Reading, Snatch), toimintaa (Mr. & Mrs. Smith), caperfilmejä (Ocean’s-sarja), urheiludraamaa (Moneyball), film noiria (Killing Them Softly), epookkia (Benjamin Buttonin uskomaton elämä), zombierainaa (World War Z), sotaa (Kunniattomat paskiaiset, Fury) ja niin edelleen.

Hänen ei ole enää mahdollista olla vain näyttelijä, joka tulkitsee rooleja. Pittin jokaisen esiintymisen arvo punnitaan sillä, mihin suuntaan se vie hänen legendaansa.

Esittelemme maailman mahdollisesti suurimman elokuvatähden kymmenen parasta roolisuoritusta.

Teksti: Samuli Launonen

10 Johnny Suede (1991)

johnny_suede_brad_pitt

Brad Pitt köyhyysrajan alapuolella kärvistelevänä rokkarina törkyisessä kaupunkiloukossa? Albiinoksi blondattu Nick Cave hänen esikuvanaan ja kiusanhenkenään?

Luitte oikein. Ennen supertähteyttään Pitt lakkasi tukan pystyyn ja teki nimiroolin räkäisessä rock-elokuvassa Johnny Suede.

Polkubudjetilla tuotettu underground-komedia kertoo rocktähdeksi kurkottelevasta naiivista nuorukaisesta. Se on pyyhkiytynyt lähes tyystin Pittin historiankirjoista: elokuva oli aikanaan taloudellinen floppi eikä edistänyt hänen uraansa.

Absurdi komedia voittaa katsojan välittömästi puolelleen ja Pitt on siinä raikkaimmillaan.

Hänen imagonsa on hiuslakkapilven alla jo kovaa vauhtia rakenteilla. Eroottisen idolin elkeet jalostuivat samoihin aikoihin kohtaamaan koko maailman katseet Thelmassa ja Louisessa (1991) sekä vähän myöhemmin Veren vangeissa (1994). Johnny Sueden mokkasaappaissa Pitt suhtautuu niihin silmää iskevällä huumorilla, joka on yhä hänen tavaramerkkinsä.

9 Fury (2014)

Brad Pitt

Pitt on keräillyt ansioluetteloonsa näytteitä mahdollisimman monesta eri genrestä. Furyssa hänen tähtiprofiilinsa saa jälleen uuden viitekehyksen: vakavan sotaelokuvan.

Tähti olisi epäilemättä halunnut, että Furysta olisi tullut moderni sotaklassikko. Paperilla elokuva on todennäköisesti näyttänytkin sellaiselta – se pyrkii viestimään pasifistista sanomaa yhdistämällä sotilaiden luonnekuvauksen ja keskinäiset suhteet näyttäviin taistelukohtauksiin.

Fury ei yllä elämää suuremmaksi superdraamaksi. Pittin tähtikarttaan se on silti oivallinen lisä. Vaikka projekti on hänelle vähän liian kurttuotsainen, se toimii tähden siirtymisrituaalina sielustaan ruhjoutuneiden keski-ikäisten antisankarien tulkiksi.

Humphrey Bogart teki tällaisista rooleista ikonisia saman ikäisenä kuin Pitt on nyt.

8 Killing Them Softly (2012)

killingthemsoftly_pitt

Pari vuotta sitten Pitt halusi jälleen uida kassamagneettien lomassa vaihtoehtoisilla vesillä. Killing Them Softly on savunhajuinen film noir -pastissi, josta tuskin tekijätkään odottivat suurta menestystä.

Unohduksiin lähes heti ilmestymisensä jälkeen painunut rikosdraama on kuitenkin väkevä genre-elokuva. Pitt uhkuu sen keskiössä anteeksipyytämätöntä pahan pojan karismaa.

Hänen uhonsa on vangitsevaa, ja silti sen takana on tuttu itseironinen pohjavire.

7 Burn After Reading (2008)

burnafterreading_brad_pitt

Muutama vuosi sitten Pitt löi tiskiin oudon roolikimaran: kaksi pääosaa, joissa hän jäi vastanäyttelijöidensä varjoon, ja yhden sivuosan, jossa hän pesi muilla tähdillä lattiaa.

Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta (2007) oli uljas western, mutta Pitt jäi siinä Casey Affleckin jalkoihin. Benjamin Buttonin uskomaton elämä (2008) toi Pittille Oscar-ehdokkuuden, mutta sekä elokuva että suoritus kumisivat onttoutta, ja Cate Blanchett oli roolissaan parempi kuin Pitt.

Niiden välissä tähti irrotteli sydämensä kyllyydestä Joel ja Ethan Coenin komediassa Burn After Reading. Pitkäpiuhaisena kuntosaliohjaajana hän pääsi leikkimään ulkonäköönsä liitetyillä ennakkoluuloilla.

Pitt on parhaimmillaan silloin, kun hän saa pitää hauskaa. Burn After Reading on voimakas näyte hänen komediataidoistaan. Hyväntahtoisen bimbon rooli voisi milloin tahansa lipsahtaa karikatyyriksi, mutta Pitt osuu täsmälleen oikeille nuoteille.

Yhtä aikaa hersyvä ja inhimillinen Pitt varastaa homman omiin nimiinsä pääosien George Clooneylta, Frances McDormandilta ja Tilda Swintonilta.

6 Seitsemän (1995)

se7en_brad_pitt

Pitt joutui alku-urallaan tekemään paljon kaavamaista bulkkia, mutta Seitsemässä (Se7en) hän irtautui rutiinin ikeestä. Ensimmäisellä katsomiskerralla David Fincherin ohjaama trilleri loksauttaa yllätyskäänteillään leuat. Uudelleenkatsomiset taas aukaisevat yhä uusia näköaloja varsinkin päähenkilöihin.

Sarjamurhaajaa jäljittävänä työparina Pitt ja Morgan Freeman muodostavat yhden jännityselokuvien muistettavimmista kaksikoista. Heidän kemiansa on intensiivistä vastapoolien leikkiä ja dynamiikkansa usein hirtehistä: Freeman edustaa kokemusta ja malttia, Pitt on päällekäyvä pyrkyri.

Pitt on Seitsemässä Tom Cruisen vähemmän ärsyttävä painos: täynnä nuoruuden uhoa ja itseriittoisuutta, mutta sisältä epävarma.

On yleinen käsitys, että Pitt on kypsynyt kunnon näyttelijäksi vasta myöhemmällä urallaan, mutta David Millsin hahmo osoittaa hänen olleen nuorenakin pistämätön luonnetulkki. Millsin sisäinen taistelu luo raastavan ristiriidan hänen ulkoisen ylimielisyytensä kanssa.

5 Thelma ja Louise (1991)

brad_pitt_thelma_louise

Ridley Scottin road movie on Geena Davisin ja Susan Sarandonin show, mutta se esittelee Pittin unohtumattomassa läpimurtoroolissa. Tästä elokuvasta eteenpäin oli selvää kauraa, että maailma oli saanut uuden tähden.

Elokuvaesiintymisen laatua ei aina voi arvioida roolin tai tulkinnan syvyydellä: valkokankaan sytyttäminen liekkeihin on taito, joka erottaa näyttelijän tähdestä. Pitt tekee cowboyhatun alta itsensä tykö rockstaran röyhkeydellä.

Pittin hahmo J.D. on ulkonäköään siekailematta hyväksikäyttävä rattopoika, ja kamera nuolee hänen torsoaan estoitta. Thelma ja Louise kylvettää Pittin hiusrajaa myöten seksissä, ja tästä leimasta hän sai pyristellä eroon vielä pitkään.

J.D:n roolista on vaikeaa löytää syvällisiä ulottuvuuksia, mutta uuden elokuvakasvon – ja hänen vartalonsa – lanseerauksena se hakee vertaistaan.

4 Kunniattomat paskiaiset (2009)

Film Title: Inglourious Basterds

Quentin Tarantinolla on tapana kaivaa eilispäivän tähtiä naftaliinista ja tuoda heidän imagoonsa uusia särmiä. Ohjaaja osaa kuitenkin ladata odottamattomia ekstravoltteja myös pinnalla olevien näyttelijöiden olemukseen.

Kunniattomat paskiaiset (Inglourious Basterds) toi Christoph Waltzille syystäkin Oscarin, mutta Pitt jäi julkisuudessa turhaan hänen varjoonsa.

Luutnantti Aldo Raine on silmittömän väkivaltainen sadisti, joka vastustaa natseja mutta pelaa samaa peliä kuin he: kyykyttää vastustajiaan viiltelemällä heihin puukolla hakaristejä.

Pitt saa tuhannen taalan tilaisuuden mässätä herkullisilla repliikkeillä, etelävaltojen aksentilla ja pikkutarkalla tilannekomedialla. Hänen koominen ajoituksensa on dynamiittia.

Parhaiden elokuvaklovnien tapaan karikatyyrin alla väreilee traaginen pohjavire: hahmon sadismi on paitsi hauskaa, myös murheellista. Despootin ytimessä piilee rauhan ja rakkauden sanoma.

3 12 apinaa (1995)

12monkeys_pitt

Pitt ajoitti suorituksensa Terry Gilliamin kaupunkidystopiassa 12 apinaa (Twelve Monkeys) taktisesti. Hän lähti tietoisesti rikkomaan imagoaan maailman seksikkäin mies -äänestysten voittoja tahkoavana kiiltokuvana.

Jeffrey Goinesin roolissa hän löikin luun kurkkuun niille, jotka näkivät näyttelijässä pelkän pinnan: hahmo on hullu kuin pullosta tullut.

Pitt päästää irti sisällään asuvan demonin, ja vartalo seuraa mukana. Hän nytkii, mulkoilee ja kuolaa tavalla, joka lipeäisi puskafarssiksi, ellei näyttelijä tavoittaisi niin herkästi ihmistä maskin ja maneerien alla.

Amerikan elokuva-akatemia on heikkona suorituksiin, joilla elokuvatähdet rikkovat imagonsa kaavaa. Niinpä Pitt niittasi 12 apinasta ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa.

2 Moneyball (2011)

moneyball-pitt

Kolmas Oscar-ehdokkuus tuli Pittille yllättävän arkisesta roolista. Toisin kuin Benjamin Buttonin uskomattomassa elämässä ja 12 apinassa, Moneyballissa hän ei muuntaudu vanhukseksi eikä mielisairaalapotilaaksi, vaan vetää elokuvan läpi itsensä näköisenä ja kokoisena.

Homma toimii läpeensä. Baseball-joukkueen epätoivoisena valmentajana Pitt laskeutuu tähtiavaruudesta meidän tasollemme ja vetää moni-ilmeisen, tunnetta täyteen ladatun suorituksen.

Roolityö venyy ilonpurkauksista turhautumiseen ja palopuheista itkuraivareihin, mutta Pitt ei läikytä pisaraakaan yli.

1 Fight Club (1999)

fight_club_durden_pitt

Yhdeksänkymmentäluku oli Pittille vaikeaa aikaa, mutta sen lopussa seisoi timanttinen kiitos. Ohjaaja on harvoin hyödyntänyt tähteä niin täydellisen onnistuneesti kuin David Fincher Pittiä musiikkivideon hektisyydellä etenevässä kulttiklassikossa Fight Club.

Syrjäkujien saippuakeisari Tyler Durden on täysosuma: maanisesti latautunut, pröystäilevä ja riskaabeli rooli, jossa Pittin elastinen karisma puhkeaa vihdoin täyteen, riettaaseen kukoistukseensa.

Durden on Pittin vihkimisriitti tähdestä legendaksi. Hahmon identiteetti ja luonne ovat päätä naarmuttava mysteeri, ja samalla hänen säteilynsä on niin läpitunkevaa, että on ilmiselvää, että olemme supertähteyden äärellä.

Pittin imagoon rooli tuo myös sukupuolipoliittisen ulottuvuuden. Hänen tähteytensä olennaisimpia ainesosia on, että hän on yhtäältä kaikkivoipa alfauros, toisaalta herkkä perinteisesti feminiiniseksi mielletyllä tavalla. Fight Clubissa tämä materialisoituu ensimmäistä kertaa: Pitt on samalla machosankarin perikuva ja miehisen egopörhistelyn kritiikki.

Lisää luettavaa