Erikoisia ja outoja pariskuntia: Omalaatuiset rakkaustarinat Top 10

10.6.2011 09:38

Kesäisen lemmenteeman kunniaksi Episodi listaa kymmenen erikoista rakkaustarinaa ja outoa pariskuntaa. Listalle pääsemisen edellytyksenä oli tavallisuudesta poikkeavan lemmenparin lisäksi se, että rakastavaiset ovat elokuvan keskiössä ja että rakkaus on aitoa eikä vain vitsin vuoksi erikoiseksi väännetty. Elokuvat eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan ne on järjestetty lemmenparin epäsuhtaisuuden ja rakkaustarinan koskettavuuden mukaan.

Teksti Jouni Vikman

10. Syntyneet tappajiksi

Lemmenpari: Woody Harrelson, Juliette Lewis

Oliver Stonen verinen satiiri ennakoi bb-julkisuutta vaikka tosi-tv:ssä ei onneksi olla vielä menty yhtä pitkälle kuin Mickeyn ja Malloryn mediatäyteisessä rakkaustarinassa. Woody Harrelsonin ja Juliette Lewisin hahmot kehittävät keskinäisen riippuvuussuhteen, jonka rakkautta, himoa ja mustasukkaisuutta he ruokkivat arvaamattomilla ja julmilla tempauksillaan.

9. WALL-E

Lemmenpari: Ben Burtt, Elissa Knight

Rakkaus on sokeaa, se tiedettiin jo aikaisemmin, mutta se näyttää olevan myös mykkä. Teknisesti huippuluokkaa olevan mutta silti suloisen Pixar-animaation ääniraidalla kun ei pahemmin puhetta kuulla varsinkaan sen alkupuoliskolla. Ihmisten hylkäämää, roskan täyttämää maapalloa siivoamaan jätetty WALL-E-robotti ja elämää etsimään palaava EVE-luotain kommunikoivat keskenään ääniefektein.

8. Ladyhawke

Lemmenpari: Rutger Hauer, Michelle Pfeiffer

Näennäisesti Ladyhawken pääosassa on nuori Matthew Broderick, joka näyttelee keskiaikaisesta vankilasta pakenevaa varasta. Hän päätyy auttamaan show’n varastavia salaperäistä ritaria ja tämän mielitiettyä. Rutger Hauerin ja Michelle Pfeifferin esittämät rakastavaiset kärsivät kirouksesta, joka estää heitä olemasta yhdessä häviävän pieniä hetkiä pidempään.

7. Kaunotar ja hirviö (1946)

Lemmenpari: Jean Marais, Josette Day

Kaunottaren ja hirviön taru lienee tutuin nykykatsojille Disney-animaation kautta. Jean Cocteaun 45 vuotta aikaisemmin tekemä versio on kuitenkin vuosisatoja vanhan sadun kaunein kuvitus. Köyhtynyt kauppias etsii turvaa lumotusta linnasta mutta taittaessaan tyttärelleen ruusun sen puutarhasta hän suututtaa paikkaa asuttavan Pedon. Tytär lupautuu Pedon vangiksi pelastaakseen isänsä, ja alkaa hiljalleen nähdä vangitsijansa julman ulkokuoren läpi.

6. Berliinin taivaan alla

Lemmenpari: Bruno Ganz, Solveig Dommartin

Hitleriäkin esittänyt Bruno Ganz oli Wim Wendersin ohjauksessa enkelten puolella – kirjaimellisesti. Hän esittää Berliinin taivaan alla -elokuvassa vain lapsille näkyvää Damiel-enkeliä, jonka tarkoitus on tarkkailla ihmisiä. Ikivanha enkeli ihastuu yksinäiseen trapetsitaiteilijattareen ja alkaa väsyä tehtäväänsä, jossa saa vain tarkkailla mutta ei koskaan kokea. Koherentin tarinan sijaan minibudjetilla kuvattu tarina koostuu pienistä tunnelmapalasista.

Lisää luettavaa