Mikä on kaikkien aikojen paras gangsterielokuva? Katso Top 10

Gangsterielokuvissa on usein kyse paitsi rikollisuudesta myös valtapelistä ja siitä mitä tapahtuu kun mainetta ja rahaa halutaan saavuttaa hinnalla millä hyvänsä. Seuraavassa Episodin valitsemat parhaat gangsterielokuvat. Lista julkaistiin alun perin Episodissa 8/2009.

Teksti: Jussi Huhtala

10 Pikku Caesar (1931)

Pikku_caesar

Pikku Caesar (Little Caesar) valmistui aikana, jolloin äänielokuva oli vielä uusi keksintö. Gangsterileffoja oli tehty jo 1920-luvulla, mutta äänen tulo vei lajityypin aivan uudelle tasolle, kun konetuliaseiden räiskintä alkoi tuntua myös korvissa.

Pikku Caesar
kertoo Rico-nimisestä rikollisesta, joka lähtee ystävänsä Joen (Douglas Fairbanks Jr.) kanssa Chicagoon onneaan etsimään. Kunnianhimoinen Rico raivaa vähitellen tiensä rikosmaailman huipulle.

Pikku Caesarin tarinassa on selkeitä vaikutteita gangsterilegenda Al Caponen elämästä. Ricoa esittävä Edward G. Robinson muistuttikin ulkonäöltään hämmästyttävästi Caponea. Kovapintaisten roistojen rooleista tuli Robinsonin bravuuri lähes rasitteeksi asti. Todellisuudessa hän oli täysin erilainen kuin esittämänsä tyypit. Romaniasta Yhdysvaltoihin emigroitunut Robinson tunnettiin älykkönä ja korkeakulttuurin harrastajana.

9 Matkalla Perditioniin (2002)

matkalla_perditioniin
American Beautyn menestyksen jälkeen brittiohjaaja Sam Mendes päätti kokeilla gangsterielokuvan lajityyppiä ja onnistuikin siinä erinomaisesti. Max Allan Collinsin ja Richard Piers Raynerin sarjakuvaan perustuva Matkalla Perditioniin (Road to Perdition) sisältää kaikki klassisen gangsterielokuvan ainekset. Vuosi on 1931 ja paikka Chicago Al Caponen aikaan. Michael Sullivan (Tom Hanks) esittää rikollisjärjestön palkkamurhaajaa, joka lähtee koston tielle, kun hänen vaimonsa ja toinen poikansa tapetaan.

Tarina kasvaa isä ja poika -teemoineen lähes shakespearelaisiin mittoihin. Kuvaaja Conrad L. Hallilla on elokuvan tunnelman luomisessa valtava merkitys. Mestarillisesti varjoja ja valoja käsittelevä Hall voittikin kuvauksesta postuumisti Oscarin. Myös Paul Newman tekee vaikuttavan sivuroolin yhdessä viimeisistä töistään.

8 Likakasvoiset enkelit (1938)

likakasvoiset_enkelit
James Cagney (1899–1986) oli monipuolinen näyttelijä, joka hallitsi sekä vakavat että koomiset roolit ja osasi myös tanssia. Parhaiten hänet kuitenkin muistetaan kovapintaisten tyyppien esittämisestä monissa gangsterielokuvissa. Casablanca-ohjaaja Michael Curtizin Likakasvoiset enkelit (Angels with Dirty Faces)
on niistä keskeisimpiä. Se on paitsi tiheätunnelmainen gangsterielokuva myös oman aikansa sosiaalinen kannanotto.

Päähenkilöt Rocky (Cagney) ja Jerry (Pat O’Brien) ovat olleet ystäviä lapsesta saakka. Nuorista pikkurikollisista kasvaa aikuisina vastakkaiset persoonat. Rockystä tulee pahamaineinen gangsteri kun taas Jerry ryhtyy papiksi. Välissä on joukko katupoikia. He ihailevat Rockyä, ja Jerry puolestaan yrittää pitää heidät kaidalla tiellä. Elokuvassa nähdään myös Humphrey Bogart, joka tuolloin ei vielä ollut noussut tähtikastiin. Hän tekee muistettavan sivuroolin kierona lakimiehenä.

7 Miller’s Crossing (1990)

miller-s-crossing_4
Veljekset Joel ja Ethan Coen tarttuivat gangsterielokuvan lajityyppiin kolmannessa elokuvassaan Miller’s Crossing. Se on perinteinen gangsterikuvaus maustettuna Coen-veljesten nerokkaalla dialogilla ja mustalla huumorilla. Yhdysvaltain kieltolain aikaan sijoittuvan Miller’s Crossingin keskushahmo on Tom Reagan (Gabriel Byrne), irlantilaisen gangsteripomo Leon (Albert Finney) oikea käsi. Tom on pätevä neuvonantaja mutta huono uhkapeluri. Hänellä on suuret pelivelat ja hieman liian vaarallinen suhde Leon rakastajattaren (Marcia Gay Harden) kanssa. Kun sota irlantilaisten ja italialaisten gangstereiden välillä syttyy, niin Tom on kahden tulen välissä.

Kuvaaja Barry Sonnenfeld kertoo dvd-julkaisun haastattelussa että Miller’s Crossing on ”komea elokuva hattupäisistä miehistä”. Sitä se todellakin on. Ja Tomin hattu on melkeinpä oma roolihahmonsa.

6 Yhteiskunnan vihollinen (1931)

public-enemy
Yhteiskunnan vihollinen (The Public Enemy) valmistui heti Pikku Caesarin jälkeen. Nämä varhaiset gangsterielokuvan klassikot muistuttavat paljon toisiaan. Niissä kuvataan samantyyppinen tarina rikollisen noususta ja tuhosta. Pikku Caesar oli Edward G. Robinsonin läpimurto filmitähteyteen, ja Yhteiskunnan vihollinen teki saman Cagneylle. Molemmat näyttelijät joutuivat sittemmin esittämään gangsterin arkkityyppiä uudelleen ja uudelleen.

Alun perin Edward Woodsin piti näytellä pääosaa ja Cagneylle oli varattu pienempi rooli hänen rikoskumppaninaan ja parhaana ystävänään. Ohjaaja William A. Wellman ja tuottaja Darryl F. Zanuck vakuuttuivat kuitenkin niin paljon Cagneyn energiasta ja karismasta, että heidän roolinsa vaihdettiin kuvausten jo alettua. Se osoittautui merkittäväksi päätökseksi elokuvahistoriassa. Cagney tekee vangitsevan roolisuorituksen brutaalina gangsterina ja kannattelee elokuvaa alusta loppuun.

5 Suuri gangsterisota (1984)

suuri_gangsterisota
Italialaisohjaaja Sergio Leone (1929–1989) loi maineensa spagettiwesterneillä kuten Hyvät, pahat ja rumat ja Huuliharppukostaja. Hänen viimeiseksi työkseen jäi Suuri gangsterisota (Once Upon a Time in America). Se on lähes neljätuntinen eeppinen tarina newyorkilaisen juutalaiskorttelin pojista, jotka nousevat kaupungin rikosmaailman huipulle. Suuri gangsterisota on paitsi komea rikoselokuva myös runollinen kuvaus lapsuudesta, ystävyydestä ja muistojen merkityksestä.

Elokuva sai välittömästi Euroopassa ylistävän vastaanoton. Yhdysvalloissa sitä levitettiin vastoin Leonen toiveita reilusti lyhennettynä versiona, jossa takaumarakenne oli muutettu kronologiseksi. Elokuvassa näyttelevä James Woods kertoo dvd:n haastattelussa leikatun version epäonnistuneen niin pahasti, että eräs kriitikko nimesi sen vuoden 1984 huonoimmaksi elokuvaksi. Myöhemmin sama kriitikko nimesi alkuperäisen version koko 80-luvun parhaaksi.

4 Valkoinen hehku (1949)

white_heat
Valkoinen hehku (White Heat) oli James Cagneyn paluu gangsterielokuviin vuosien tauon jälkeen. Syy oli osin taloudellinen. Cagney yritti päästä eroon gangsteri-imagostaan, mutta hänen oman yhtiönsä tuottamat elokuvat eivät menestyneet. Ohjaaja Raoul Walsh oli jo vuonna 1939 tehnyt Cagneyn kanssa klassisen gangsterielokuvan Kuohuva 20-luku, mutta kymmenen vuotta myöhemmin valmistunut Valkoinen hehku onnistui vielä paremmin.

Viisikymppinen Cagney esittää Cody Jarrettia, psykopaattista rikollisjoukkion johtajaa. Cody kärsii toistuvista päänsäryistä ja hänellä on lähes Norman Bates -luokan oidipuskompleksi. Codyn äiti on osa koplaa ja ainoa henkilö, johon Cody luottaa. Cagney tekee Valkoisessa hehkussa ehkä vaikuttavimman roolityönsä. Elokuva sisältää useita legendaarisia Cagney-hetkiä, kuten Codyn raivokohtaus vankilassa ja loppukohtaus taivaan tuuliin räjähtävässä tehtaassa.

3 Arpinaama (1932)

Scarface_lobby_card

Howard Hughesin tuottama ja Howard Hawksin ohjaama Arpinaama (Scarface) perustuu Al Caponen elämään. Loistava Paul Muni esittää gangsteria nimeltä Tony Camonte, joka johtaa Chicagon alamaailmaa kieltolain aikaan.

Arpinaama oli omana aikanaan poikkeuksellinen väkivaltainen elokuva. Se saikin sensorit takajaloilleen, ja tekijöitä syytettiin gangsterien elämäntyylin ihannoimisesta. Ehkä kyse oli kuitenkin siitä, että Arpinaama oli aikaansa edellä kuvatessaan gangstereita todentuntuisesti ilman väkisin ympättyjä moraalisaarnoja. Hawksin visuaalista tyyliä ja elokuvan vaikuttavia kohtauksia seuratessa tuntuukin hämmästyttävältä, että se tuli teattereihin jo vuonna 1932.

Arpinaamasta tehtiin 1980-luvulla uusintaversio. Brian De Palman ohjaamassa Scarfacessa Al Pacinon esittämästä päähenkilöstä tehtiin kuubalainen ja tapahtumat sijoittuvat Miamiin.

2 Mafiaveljet (1990)

Mafiaveljet_3
”Niin kauan kuin muistan, olen halunnut olla gangsteri”, kertoo Henry Hill (Ray Liotta) Mafiaveljien alussa. Nicolas Pileggin kirjaan perustuva elokuva kertoo Henry Hillin tosipohjaisen tarinan. Köyhissä oloissa New Yorkin Brooklynissä kasvanut Henry ihannoi Lucchesen mafiaperhettä. Hän jättää koulun kesken ja pestautuu mafian palkkalistoille. Kokeneet gangsterit Paulie Cicero (Paul Sorvino) ja Jimmy Conway (Robert De Niro) ottavat Henryn siipiensä suojaan.

Mafiaveljet on yksi Martin Scorsesen mestariteoksista: se on väkivaltainen ja kaunistelematon kuvaus gangstereiden elämästä. Scorsese hallitseekin gangsterielokuvat paremmin kuin kukaan muu. Mafiaveljien ohella Scorsesen elokuvat Sudenpesä (1973) ja Oscarin lopulta tuonut The Departed itse asiassa kuuluisivat myös tälle listalle. Mutta jos vain yksi Scorsesen gangsterielokuva pitää valita, niin olkoon se Mafiaveljet.

1 Kummisetä (1972)

kummiseta
Kun valitaan parasta gangsterielokuvaa, ykkönen on aika selvä. Mario Puzon romaaniin perustuva Kummisetä (The Godfather) on paitsi paras gangsterielokuva myös elokuvahistorian suurimpia saavutuksia millä tahansa kriteereillä mitattuna.

Kummisetä kertoo gangstereista ja mafiosoista, mutta se on samalla myös perhekronikka ja metafora amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Siinä kuvataan järjestäytynyttä rikollisuutta sisältä päin, perheyhteyttä korostaen.

Kummisetää tehdessään Francis Ford Coppola oli jo melko kokenut ohjaaja, mutta hän ei ollut saavuttanut erityistä menestystä. Filmausten aikana mikään ei tuntunut viittaavan siihen, että Kummisedästä tulee mestariteos. Tuotantoyhtiö ei ollut tyytyväinen Coppolan ohjaustyöhön, ja hänelle uhattiin antaa potkut useita kertoja. Coppolan roolivalinnat eivät kelvanneet. Marlon Brandoa ei haluttu palkata pääosaan, vaan Laurence Olivieria pidettiin sopivampana. Michael Corleonon rooli taas oli menossa suositulle Robert Redfordille tuntemattoman Al Pacinon sijaan.

Onneksi Coppola sai lopulta tahtonsa läpi. Yksikään muu elokuva ei sisällä niin paljon klassikoksi muodostuneita kohtauksia ja repliikkejä kuin Kummisetä. Sen voi katsoa lukuisia kertoja peräkkäin, ja aina paljastuu uusia kerroksia ja ulottuvuuksia.