Hollywood-legenda Warren Beattyn parhaat elokuvat valittu – katso Top 10

Ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja näyttelijä. Maaliskuun lopussa 80 vuotta täyttänyt elokuvalegenda Warren Beatty kuuluu aikansa poliittisimpiin ja kiinnostavimpiin elokuvantekijöihin. Listasimme Beattyn parhaat elokuvat.

Beatty jätti elokuvat taakseen yli 15 vuodeksi, mikä herätti fanipiireissä epäilyksiä jopa alzheimerin taudista. Viime vuonna ensi-iltansa sai kuitenkin yksi Beattyn ikuisuusprojekteista: romanttiseksi draamakomediaksi muodostunut Rules Don’t Apply kertoo nuoren näyttelijättären, tämän autonkuljettajan ja Howard Hughesin kolmiodraamasta. Projekti oli jäissä vuosikausia, koska rahoituksen löytyminen oli hankalaa. Rules Don’t Apply floppasi lippuluukuilla pahasti, eikä sitä todennäköisesti nähdä Suomessa kuin dvd-julkaisuna. Jos nykypäivästä pitäisi löytää vertailukohta Beattylle, se voisi niin uran kuin yksityiselämän puolesta olla George Clooney. Molemmat aloittivat näyttelijöinä ja siirtyivät myöhemmin tekemään projekteissaan kaiken itse. Beatty on ollut Oscar-ehdokkaana 14 kertaa, mutta voittanut vain kerran ohjauksesta. Kunnia-Oscar hänelle myönnettiin elämäntyöstä vuonna 2000.

10 Ishtar (1987)


Tämä lienee Beattyn uran huonoin elokuva, joka ei valitettavasti ole edes kestänyt aikaa kovin hyvin. Kyseessä on oletettavasti komedia, jossa Beatty nähdään Dustin Hoffmanin kanssa Simon and Garfunkel -tyylisenä lauluntekijäduona. Kummallakaan ei tosin ole minkäälaisia kykyjä tehdä musiikkia. Beatty nähdään hitaan mutta herkän ja hyväntahtoisen Lyle Rogersin roolissa, joka sählää milloin CIA:n ja milloin Ishtarin emiirin kanssa. Elokuva tapahtuu kuvitteellisessa Ishtarin kaupungissa jossakin Marokon liepeillä.

Elokuvalla ei ole paljoa ansioita, suurin niistä ehkä sen pienoinen kulttimaine äärimmäisen epäonnistuneena tekeleenä. Ishtar on kuitenkin tehty niin rennolla otteella, että paikoin siinä näkee välähdyksiä hienosta näyttelijäntyöstä. Pääosin tosin Hoffmanilla. Kasari näkyy ja kuuluu elokuvassa valitettavan selkeästi.

9 McCabe & Mrs. Miller (1971)


McCabe & Mrs. Miller ei ole länkkäri perinteisimmästä päästä. Robert Altman ohjasi omintakeiseen tyyliinsä ulkoisesti hyvin klassisen westernin, joka on aiheensa ja toteutuksensa puolesta kaikkea muuta. Elokuvassa Beattyn esittämä McCabe perustaa bordellin Washingtonin osavaltioon, kunnes viehättävä Mrs. Miller (Julie Christie) tarjoutuu pyörittämään bisnestä ja jakamaan voitot. Kaupunkiin saapuu kuitenkin suuri yritys, joka tarjoutuu ostamaan heidän bordellinsa. He kieltäytyvät, jolloin koko kaupunki joutuu suuriin ongelmiin.

Hidastempoinen elokuva on tyylikkäästi näytelty alusta loppuun ja tarjoaa näkökulman tiensä päähän tulleesta villistä lännestä ja pyssysankareista. Uuteen aikakauteen siirtymistä ja yritysten syntyä siivittää Leonard Cohenin musiikki, joka epäkonventionaalisuudessaan sopii elokuvaan täydellisesti.

8 Ansa – Parallax View (1974)


Tämä poliittinen trilleri ei koskaan noussut ohjaaja Alan J. Pakulan kahta vuotta myöhemmin seuranneen Presidentin miehet -elokuvan tasolle, mutta se ei ole hullumpi. Ansassa Beattyn tulkitsema journalisti Joe Frady ryhtyy tutkimaan kolme vuotta aiemmin kuolleen senaattorin ja presidenttiehdokkaan murhaa. Murhan silminnäkijät ovat alkaneet kuolla yllättävän tiuhaan, mikä myöhemmin johtaa salaliittojen kyllästämän suuryrityksen kintereille. Elokuva on osa Pakulan poliittisen vainoharhan trilogiaa. Ensimmäinen osa Klute – rikosetsivä (1971) ylsi Oscar-ehdokkuuksiin Presidentin miehien ohella, mutta Ansa jäi väliinputoajaksi. Beatty tekee hienon roolisuorituksen totuutta etsivän ja lahjomattoman reportterin roolissa. Beattyn Frady on varmasti ollut esikuva monille vastaaville hahmoille.

7 Dick Tracy (1990)


Elokuva sarjakuvasankarista ennen tuhansia sarjakuviin pohjautuvia elokuvia. Ennen nykyistä buumia, pääosin 1990-luvulla, tehtiin muutamia oikein hyviä elokuvia aiheeseen liittyen, joista Dick Tracy on ehdottomasti yksi. Se on omaperäinen, sarjakuvalle uskollinen, sarjismainen ja värikäs helmi. Keltaiseen takkiin ja hattuun pukeutuvan etsivän nimiroolissa ja ohjaajanpallilla nähdään Beatty itse, joka oli suunnitellut projektia jo toista vuosikymmentä. Kun elokuva viimein saatiin työn alle, siihen saatiin huikea näyttelijäkokoonpano: Al Pacino, Dustin Hoffman, James Caan, Dick Van Dyke sekä pop-tähti Madonna. Suurin osa näyttelijöistä oltiin kuitenkin maskeerattu hienosti iljettävien pahisten näköisiksi. Elokuva sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta, mukaan lukien Pacinolle sivuroolista pääpahis Big Boy Capricena.

6 Taivas saa odottaa (1978)

Taivas saa odottaa perustuu Harry Segallin samannimiseen näytelmään. Beattyn ja Ishtarin ohjaaja-käsikirjoittaja Elaine Mayn yhdessä sovittama elokuva on samalla uusintafilmatisointi elokuvasta Henki etsii asuntoa (1941). Romanttisessa fantasia-komediassa amerikkalaisen jalkapallon tähtipelaaja Joe Pendleton (Beatty, joka halusi rooliin Muhammed Alin) joutuu liikenneonnettomuuteen. Hänen taivaallinen saattajansa tekee kuitenkin virheen ja olettaa Pendletonin menehtyvän onnettomuudessa, vaikka hänen kuolinvuotensa on vasta 2025. Pendleton ei kuitenkaan voi palata takaisin omaan ruumiiseensa, vaan hänet istutetaan murhatun miljonäärin sijaisruumiiseen. Beattyn ja Buck Henryn yhdessä ohjaamassa elokuvassa on hauskaa dialogia ja toimii kohtalaisen hyvin ikäisekseen. Alkava 80-luku näkyy kuitenkin sen pahassa, syntikankuuloisessa merkityksessä.

5 Kuumetta veressä (1961)


Ennen kuin Beattystä itsestään tuli legenda, hän sai työskennellä todellisen legendan Elia Kazanin (Alaston satama, Eedenistä itään, Viettelysten vaunu) kanssa. Elokuva on yksi parhaista nuorten rakkautta käsittelevistä elokuvista. Beatty nähdään Bud Stamperin roolissa, rikkaiden vanhempien vallankumouksellisena poikana. Hän rakastuu keskiluokkaiseen ja itseään etsivään Wilmaan (Natalie Wood), jonka kanssa haluaa naimisiin. Nuorten vanhemmat ovat kuitenkin toista mieltä, sillä Budia odottaa opiskelu Yalessa. Elokuva käsittelee ikuista ongelmaa: kuinka vanhemmat, erityisesti varakkaat ja korkeasti koulutetut, suhtautuvat liian intohimoisesti oman jälkikasvunsa opiskeluun. Lapsen mielipidettä ei kysytä ja tulevaisuus on päätetty valmiiksi. Siksi Kuumetta veressä on ajankohtainen vielä lähes 60 vuotta ensi-iltansa jälkeen.

4 Bugsy (1991)


Mafioso Benjamin ”Bugsy” Siegelistä kertova elokuva sai 10 Oscar-ehdokkuutta, mukaan lukien parhaasta elokuvasta ja miespääosasta Beattylle. Siegel oli yksi aikansa kuuluisimpia ja pelätyimpiä gangstereita, joka oli muun muassa perustamassa ja rahoittamassa Las Vegasin ensimmäisiä kasinoja. Tiedetään, että Bugsyn tarina oli Howard Hughesin ohella yksi Beattyn unelmaprojekteista. Barry Levinsonin ohjaaman tyylikkään ja upeasti näytellyn elokuvan keskiössä on rakkaustarina Bugsyn ja rääväsuisen Hollywood-tähtösen kanssa. Elokuva oli Beattylle yksi tärkeimmistä myös henkilökohtaisesti: hän rakastui vastanäyttelijäänsä, tulevaan vaimoonsa Annette Beningiin.

3 Koko kansan Bulworth (1998)


Käsikirjoituksesta Oscar-ehdokkuuteen yltänyt elokuva on yksi Beattyn parhaista. Itsemurhaa suunnitteleva sosialistisenaattori Jay Bulworthin vaimolla on suhde toiseen mieheen ja äänestäjät ovat kaikonneet. Bulworth vakuuttaa henkensä, ilmoittaen edunsaajaksi tyttärensä. Hän sopii itselleen salamurhan, kunnes kannatus lähtee yllättävään kasvuun. Hän saapuu vaalitapahtumaansa humalassa, tanssii klubilla pilvipäissään räpäten julkisesti suoria mielipiteitään. Elämällä on jälleen tarkoitus, mutta palkkamurhan peruminen osoittautuu mahdottomaksi.
Elokuva sai kriitikoilta kiittävän vastaanoton. Koko kansan Bulworth pysyi lähes 20 vuotta Beattyn viimeisenä ohjaustyönä.

2 Punaiset (1981)


Todellisiin tapahtumiin perustuva kertomus amerikkalaisesta journalisti-kirjailija John Reedistä, joka matkustaa Venäjälle kirjoittamaan bolsevikkien vallankumouksesta. Palatessaan Yhdysvaltoihin hän tuo mukanaan vasemmistolaisen ajattelun ja ryhtyy poliittiseksi aktivistiksi. Naispääosassa feministinä journalistina Louise Bryantina nähdään Diane Keaton. Elokuva käsittelee myös Reedin, Bryantin ja kirjailija Eugene O’Neillin välistä kolmiodraamaa. Beatty kertoi roolittaneensa O’Neillin rooliin ystävänsä Jack Nicholsonin siksi, että uskoi tämän olevan ainoa joka pystyisi viettelemään hänen naisensa.

Punaiset sai 12 Oscar-ehdokkuutta, joista yksi oli vuoden parhaasta elokuvasta. Oscareita elokuva vei kotiin kuitenkin vain kolme: parhaasta kuvauksesta, naissivuosasta Maureen Stapletonille, sekä ohjauksesta Beattylle itselleen, joka on toistaiseksi hänen ainoa Oscar-palkintonsa.

Suomi toimi yhtenä elokuvan kuvauspaikoista, koska Neuvostoliittoon ei ollut pääsyä. Punaisissa nähdään komeaa kuvaa esimerkiksi Helsingin Senaatintorilta. Mukana oli myös paljon suomalaisia avustajia, joista yksi oli mm. Elämä on -mainoksissa nähty vanha rouva Marjatta Hjorth. Hän muistelee kylmiä kuvauksia lämmöllä, ja Beattyn ja Keatonin aina huomioineen avustajat aurinkoisella hymyllä huomenta toivottaen.

1 Bonnie ja Clyde (1967)


Tositarinaa Bonnie Parkerista ja Clyde Barrow’sta voidaan pitää Beattyn suurena läpimurtona. Bonnie ja Clyde sijoittuu suuren laman aikakaudelle 1930-luvulle. Bonnie (Faye Dunaway läpimurtoroolissaan) on elämäänsä tylsistynyt tarjoilija. Kun Clyde yrittää varastaa Bonnien äidin auton, nainen päättää ryhtyä Clyden rikoskumppaniksi. Nuoret rikolliset rakastuvat ja ryhtyvät ryöstämään pankkeja. Sivuosissa nähdään Gene Hackman ja viime vuonna edesmennyt Gene Wilder.

Arthur Pennin ohjaama Bonnie ja Clyde oli osaltaan käynnistämässä Hollywoodin uutta aikakautta, mikä tarkoittaa Beattyn olleen vahvasti mukana tekemässä elokuvahistoriaa – hän nimittäin tuotti elokuvan itse, mikä jo pelkästään oli iso askel hänen urallaan. Elokuva sai pääosin positiivisen vastaanoton, mutta sen myös kritisoitiin ihannoivan rikoksia ja murhia. Väkivaltaa ei oltu aiemmin esitetty elokuvissa yhtä suoraan ja elokuvan verinen loppukohtaus oli ennennäkemätön. Elokuva sai 10 Oscar-ehdokkuutta, mm. parhaasta elokuvasta.

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävää Bonnie ja Clydea kunnioitettiin myös helmikuun Oscar-gaalassa, kun Dunaway ja Beatty saivat jakaa palkinnon parhaasta elokuvasta. Heidän juontonsa jäi Oscareiden historiaan, kun hämmennyksen jälkeen Dunaway ehti ilmoittaa voittajaksi La La Landin, vaikka palkinto tietysti kuului Moonlightille. Parille oli virheellisesti annettu parhaan naispääosan ilmoittava kirjekuori.