Moni menehtyneistä tähdistä ja vaikuttajista ennätti kunnioitettavaan vanhuusikään, mutta osa vietiin meiltä aivan liian nuorina surullisten onnettomuuksien seurauksena tai sairauden nujertamina.
Haluamme kunnioittaa poismenneitä ja hiljentyä hetkeksi muistelemaan niitä, joita saamme nähdä enää heidän aiempien töittensä kautta. Vaikka monelle näistä elokuva-alan vaikuttajista olisi mielellään antanut vielä jokusen vuoden lisää tehdä sitä työtään, jota me kaikki elokuvien ystävät niin rakastamme, on kuitenkin lohduttavaa ajatella, että heitä voi edelleen tavata elokuvissa.
Kenny Baker (24.8.1934–13.8.2016)
Englannissa vuonna 1934 syntynyt ja elokuussa kuollut Kenny Baker oli elokuvan pieni suuri mies. Kaikissa seitsemässä Tähtien sota -elokuvassa työskennellyt Baker ei koskaan näkynyt elokuvissa omilla kasvoillaan. 112-senttinen näyttelijä työskenteli rakastetun R2-D2-robotin sisältä käsin ja esitti lisäksi Jedin paluussa Paploo-ewokia. The Force Awakens -elokuvassa ikääntynyt näyttelijä toimi kuitenkin enää konsultin roolissa.
Pienikokoisuutensa vuoksi Baker nähtiin elokuvissa usein sirkusfriikin roolissa, mutta Tähtien sodan jälkeen hänen filmografiaansa kuului merkkiteoksia kuten Amadeus (1984) ja Elefanttimies (1980). Peräti 60 vuotta kestäneen viihdyttäjänuransa Baker aloitti jäältä: luistelua rakastava Baker bongattiin tarinan mukaan R2-D2:n rooliin juuri jääshow’sta.
Baker oli naimisissa yli 20 vuotta vaimonsa Eileenin kuolemaan saakka. Hänellä on kaksi lasta, jotka molemmat ovat vanhempien lyhytkasvuisuudesta huolimatta normaalipituisia.
Bud Spencer (31.10.1929–27.6.2016)
Suurikokoinen spagettiwesternien vakiokasvo Bud Spencer syntyi Napolissa ja sai nimen Carlo Pedersoli. Italiassa kuvatun Quo vadisin (1951) myötä näyttelijäkärpäsen puremana hän kuitenkin vaihtoi nimensä amerikkalaiseen suuhun sopivammaksi. Bud Spencer syntyi kertoman mukaan Budweiser-olutmerkin innoittamana.
Luoja armahtaa… minä en (1967), Ace High (1968) ja Nimeni on Trinity (1970) tekivät Spencerin ja Terence Hillin muodostamasta kaksikosta tähtiä etenkin Euroopassa. Kaksikko näytteli yhdessä kaiken kaikkiaan 18 elokuvassa.
Moni ei välttämättä tiedä, että Spencer oli myös olympiatason uimari ja osallistui Helsingissä vuonna 1952 järjestettyihin kesäolympialaisiin. 1970-luvulla hän lisäksi opiskeli lentäjäksi ja omisti hetken aikaa oman lentoyhtiön.
Spencer kuoli Roomassa kesäkuussa 86-vuotiaana.
George Kennedy (18.2.1925–28.2.2016)
Mittavan näyttelijäuran tehnyt George Kennedy aloitti työnsä 1950-luvun puolivälissä ja jatkoi sen parissa lähes kuolemaansa saakka. Kennedyn arvostetuin roolisuoritus oli hänelle sivuosa-Oscarin tuonut Lannistumaton Luke (1967), jossa hän toimi pääosassa nähtävän Paul Newmanin vastinparina.
Kennedy muistetaan myös toimintajännäreistä ja komedioista. Vuonna 1970 alkanessa Airport-elokuvien sarjassa hän esiintyi keskeisessä Joe Patrionin roolissa kaikissa neljässä elokuvassa. Komediapuolelta hänet muistetaan erityisesti Mies ja alaston ase -elokuvien kapteeni Ed Hockenina. Television puolella Kennedy nähtiin muun muassa saippuasarjassa Dallas, jossa hän esitti Ewingien kilpakumppania Carter McKayta.
Kennedy oli kuollessaan 91-vuotias.
David Bowie (8.1.1947–10.1.2016)
Lontoossa 1947 syntyneen David Bowien ura elokuvanäyttelijänä ei ollut suuren suuri, mutta hänen merkityksensä viihdemaailmalle sitäkin valtaisampi. Tästä kielivät esimerkiksi yli 500 soundtrack-merkintää IMDb:ssä sekä lukuisat omana itsenään tehdyt elokuvien cameo-roolit.
Bowien elokuvadebyytti oli vuonna 1976 Nicolas Roegin ohjaamassa tieteisdraamassa Mies toisesta maailmasta. Hän sai myös erityistä kiitosta pääroolistaan Nagisa Oshiman ohjaamassa sotadraamassa Merry Christmas Mr. Lawrence (1983).
Vaikka vuonna 1986 ilmestynyt Jim Hensonin ohjaama fantasiaseikkailu Labyrintti ei julkaisunsa aikaan menestynyt kummoisesti, on Jarethin rooli siitä noussut yhdeksi Bowien tunnetuimmista. Hänet myös nähtiin fyysikko Nikola Teslan roolissa Christopher Nolanin ohjaamassa mysteerissä The Prestige.
Bowie kuoli tammikuussa 69-vuotiaana maksasyöpään.
Anton Yelchin (11.3.1989–19.6.2016)
Taitoluistelijavanhemmille Leningradissa vuonna 1989 syntynyt Anton Yelchin muutti perheensä kanssa Yhdysvaltoihin alle vuoden ikäisenä. Omien sanojensa mukaan hän ei ollut koskaan kovin hyvä luistelija, minkä vuoksi hän päätyi näyttelijäksi jo alle 10-vuotiaana.
Läpimurtoroolinsa Yelchin teki J.J. Abramsin ohjaamassa Star Trek -uudelleenkäynnistyksessä vuonna 2009, ja hän jatkoi Chekovin roolissa myös vuonna 2013 ilmestyneessä jatko-osassa Star Trek Into Darkness sekä kuolemansa jälkeen julkaistussa Star Trek Beyondissa. Hän myös esitti Kyle Reeseä McG:n epäonnistuneessa Terminator-elokuvassa Terminator: Pelastus (2009).
Herttainen Yelchin nähtiin usein sympaattisten ja höpsöjen nuorukaisten rooleissa. Hän menehtyi vain 27-vuotiaana erikoisen auto-onnettomuuden seurauksena jäätyään puristuksiin oman autonsa ja pihamuurinsa väliin kotipihassaan.
Garry Marshall (13.11.1934–19.7.2016)
Massiivisen uran elokuvien ja televisionkin puolella tehnyt Garry Marshall toimi uransa aikana niin käsikirjoittajana, ohjaajana, tuottajana kuin näyttelijänäkin.
Uransa ehtoopuolella luokattoman huonoja romanttisia komedioita (Valentine’s Day 2010, New Year’s Eve 2011, Mother’s Day 2016) tehtaillut Marshall ei kuitenkaan aina ollut synonyymi kehnolle romkomille. Vitsiniekkana aloittanut Marshall päätyi komediasarjojen käsikirjoittajaksi jo 1960-luvun alussa, eikä Marshallin ensimmäinen oma sarja ollut yhtään sen vähäisempi kuin vuosina 1974–1984 pyörinyt Onnen päivät. Sitä seurasi Robin Williamsin tähdittämä Ystäväni avaruudesta (1978–1982).
Elokuvien puolelle Marshall siirtyi 1980-luvun alussa, jolloin hän myös vaihtoi fokuksensa käsikirjoittamisesta ohjaamiseen. Uran huippukohdaksi on nostettava vuonna 1991 ilmestynyt Pretty Woman, joka toi pääosassa nähtävälle Julia Robertsille Oscar-ehdokkuuden. Vuonna 2001 syntyi vielä herttainen nykyajan tuhkimotarina Prinsessapäiväkirjat.
Curtis Hanson (24.3.1945–20.9.2016)
Curtis Hanson aloitti elokuvauransa käsikirjoittajana vuonna 1970 ilmestyneellä H.P. Lovecraft -sovituksella The Dunwich Horror. Pian hän siirtyi hoitamaan myös ohjaajan ja tuottajan tehtäviä, mutta todellinen läpimurto tapahtui vasta 1990-luvun taitteessa. Pahasta lapsenvahdista kertovan trillerin Käsi joka kehtoa keinuttaa (1992) jälkeen ilmestyi toimintaseikkailu Villi joki (1994) ja kolme vuotta myöhemmin Curtis vakuutti Oscar-akatemian James Ellroy -filmatisoinnilla L.A. Confidential.
L.A. Confidential voitti yhdeksästä ehdokkuudestaan kaksi: naissivuosapalkinto myönnettiin Kim Basingerille, ja Curtis itse palkittiin yhdessä Brian Helgelandin kanssa käsikirjoituksesta.
Sitä seurasivat Wonder Boys (2000), 8 Mile (2002) ja Lainakengissä (2005), mutta lopulta heikkenevä terveys ajoi Curtisin pois elokuvanteosta. Vuonna 2012 ilmestyneen Chasing Mavericks -draaman Curtis joutui jättämään kesken, ja Michael Apted ohjasi sen hänen puolestaan loppuun.
Rakastettu ohjaaja kuoli Alzheimerin tautiin 71-vuotiaana.
Michael Cimino (3.2.1939–2.7.2016)
Vuonna 1939 New Yorkissa syntyneen Michael Ciminon ura oli surullisenkuuluisa. 1970-luvun alussa käsikirjoittajan uraa aloitteleva Cimino herätti Clint Eastwoodin huomion ja vuonna 1974 ilmestyi hänen ohjausdebyyttinsä, Eastwoodin tähdittämä rikoskomedia Rajut kaverit (Thunderbolt and Lightfoot). Elokuva toi sivuosassa nähtävälle Jeff Bridgesille Oscar-ehdokkuuden ja siivitti Ciminon tietä menestykseen.
Jättipotti jysähti vuonna 1979 Kauriinmetsästäjän myötä. Vietnamin sotaan sijoittuva rosoinen draama voitti viisi Oscaria, joista kirkkaimmat – parhaan elokuvan ja ohjauksen – palkinnot ojennettiin Ciminolle.
Tämän jälkeen Ciminon uralla oli vain taivas rajana. Vuonna 1981 ilmestynyt, tuotantovaiheessa moninkertaisesti budjettinsa ylittänyt Portti ikuisuuteen (Heaven’s Gate) oli kuitenkin suunnaton floppi. Se vei Ciminon loistavasti alkaneelta uralta maton jalkojen alta. Heaven’s Gatea seuranneet elokuvat floppasivat nekin, ja viimeisen elokuvansa Cimino teki vuonna 1996. The Sunchaser noteerattiin Cannesissa, mutta kotimaassaan se ei päässyt valkokankaille lainkaan.
Alan Rickman (21.2.1946–14.1.2016)
Lontoossa vuonna 1946 syntynyt Alan Rickman muistetaan suuren yleisön mielissä erityisesti kahdesta roolistaan: läpimurtoroolista John McClanen ikonisena vastustajana Hans Gruberina elokuvassa Die Hard (1988) sekä kahdeksan elokuvan mittaisesta urakastaan Harry Potterin vastavoimana professori Kalkaroksena.
Lukuisten brittinäyttelijöiden tapaan Rickmanin juuret olivat teatterilavalla. Sieltä muutaman tv-roolin jälkeen elokuviin siirtynyt näyttelijä nähtiin vaikuttavan äänensä vuoksi usein ilkimysten roolissa. Hänen hahmogalleriaansa kuului niin Nottinghamin sheriffin rooli elokuvassa Robin Hood – The Prince of Thieves (1991), eversti Brandon Jane Austen -filmatisoinnissa Järki ja tunteet (1995) sekä Rasputin (1997), josta Rickman voitti ainoan Golden Globensa.
Usein vakavissa elokuvissa nähdyllä Rickmanilla oli myös komediallisempi puolensa, mikä nähtiin mm. Kevin Smithin ohjaamassa Dogmassa (1999), avaruusseikkailussa Galaxy Quest (1999) sekä sympaattisessa ääniroolissa elokuvassa Linnunradan käsikirja liftareille (2005).
69-vuotiaana syöpään kuolleen Rickmanin viimeiseksi roolisuoritukseksi jäi Absolem-toukan äänirooli Disney-seikkailussa Liisan seikkailut peilimaailmassa.
Gene Wilder (11.6.1933–29.8.2016)
Teatterinäyttämöiltä uransa aloittaneen Gene Wilderin ensimmäinen valkokangasrooli vuonna 1967 julkaistussa Bonnie and Clyde -elokuvasas oli pieni mutta merkityksellinen. Siitä matka Oscar-ehdokkuuteen oli vauhdikas, kun Wilder pestattiin Mel Brooksin elokuvan Kevät koittaa Hitlerille pääosaan.
Ikimuistettavin Wilderin rooleista on kuitenkin Willy Wonka vuonna 1971 ilmestyneessä Roald Dahl -filmatisoinnissa Jali ja suklaatehdas, vaikka elokuva ei julkaisunsa aikaan ollutkaan suuri menestys. Vuonna 1974 Wilder palasi jälleen yhteistyöhön Brooksin kanssa lännenkomedian Villiä hurjempi länsi myötä samalla kun hän luonnosteli ensimmäistä omaa käsikirjoitustaan nimeltä Young Frankenstein. Lopulta yhdessä Brooksin kanssa työstetty komedia nousi Oscar-ehdolle käsikirjoituksestaan.
Young Frankensteinin menestyksen innoittamana Wilder teki esikoisohjauksensa Sherlock Holmesin välkky veli (1975) oman käsikirjoituksensa pohjalta. Wilderin ohjausmeriitteihin kuuluu myös romanttinen komedia Unelmien nainen (The Woman in Red, 1984).
Jäätyään vuonna 2003 eläkkeelle näyttelemisestä Wilder ryhtyi kirjoittamaan kirjoja. Internet-meemien kautta Wilderin ilmeikkäät kasvot ovat tulleet tutuksi myös nuoremmalle sukupolvelle.
Wilder menehtyi elokuussa 83-vuotiaana Alzheimerin tautiin.