Tähdet: 3

Greta

Greta olisi tarvinnut lisää energiaa ja Isabelle Huppertia ollakseen viihdyttävä kokonaisuus. Huppertin loistavasta roolisuorituksesta huolimatta Neil Jordanin elokuva on turhan hajuton ja mauton ollakseen tuleva kulttiklassikko.

Transit

Tietynlaiseen nykyajan maisemaan istutettu pakolaistarina toisen maailmansodan ajalta on vangitseva ja erikoinen kerronnaltaan mutta samalla vieraannuttavan viipyilevä teos.

Rivien välissä

Olivier Assayasin uutuus yhdistää ranskalaisdraamakomedioiden paljon nähdyn dialogivoittoisen ihmissuhdesompailun kiinnostavampaan terävään analyysiin kulttuurialan murroksesta ja sen merkityksestä alan eri osapuolille.

Ihmeiden puisto

Vauhtia ja värejä pursuava mekastus sisältää paikoin pelottavien hahmojen ohella myös perhe-elämää koskettavia teemoja, jotka saattavat tuntua pienistä katsojista hyvinkin pelottavilta. Vanhemmat siis käyttäköön harkintaansa oman lapsen kyvystä käsitellä sellaisia – ja istukoon visusti jälkikasvun vieressä teatterissa.

After

Suurien tunteiden ja intohimon täyteinen draama on teemoiltaan kuin Twilight ilman vampyyreja. Nuoret pääosanesittäjät onnistuvat kuitenkin luomaan ennalta-arvattavaan teinidraamaan sympatiaa herättävän rakkaustarinan.