Tiesitkö tämän kulttiohjaaja Wes Andersonista: 10 jännää faktaa

8.4.2014 12:53

Wes Anderson on yksi persoonallisimista nykyohjaajista. Hänen visuaalisesti rikasta tyyliään ja kekseliästä tarinankerrontaansa on nähty muun muassa elokuvissa The Royal Tenenbaums ja Moonrise Kingdom. Perjantaina ensi-iltaan tulevan The Grand Budapest Hotelin kunniaksi esittelemme kymmenen mielenkiintoista faktaa Andersonista ja hänen elokuvistaan.

Teksti: Jussi Huhtala

1. Wes Anderson syntyi Houstonissa, Teksasissa 1. toukokuuta 1969.Anderson

 

 

2. Andersonin ensimmäinen pitkä elokuva Bottle Rocket pohjautuu lyhytelokuvaan, jonka hän teki yhdessä Luke ja Owen Wilsonin kanssa.br2

 

 

3. Anderson ei ole voittanut Oscaria, mutta hän on ollut kolme kertaa ehdokkaana. Hän sai parhaan käsikirjoituksen ehdokkuudet elokuvista The Royal Tenenbaums ja Moonrise Kingdom sekä parhaan pitkän animaation ehdokkuuden elokuvasta Fantastic Mr. Fox.Fantfox

 

 

4. Anderson pitää esikuvinaan muun muassa Stanley Kubrickia (kuvassa), Orson Wellesiä ja Roman Polanskia.Kubrick_-_Barry_Lyndon_candid

 

 

5. Anderson käyttää usein elokuvissaan samoja näyttelijöitä. Vakiokaartiin kuuluvat muun muassa Luke ja Owen Wilson, Bill Murray, Willem Dafoe, Anjelica Huston ja Jason Schwarzman.zissou

 

 

6. Andersonin elokuvissa nähdään usein rikkinäisiä tai omituisia perheitä. Andersonin vanhemmat erosivat, kun hän oli kahdeksanvuotias.Royal_Tenenbaums

 

 

7. Martin Scorsese on kertonut ihailevansa Andersonia ja nimennyt hänet Esquire-lehden haastattelussa ”seuraavaksi Martin Scorseseksi”. scorsese2

 

 

8. Nähtyään Rushmoren kuuluisa elokuvakriitikko Pauline Kael kertoi Andersonille, että hänen pitäisi muuttaa nimeään, koska Wes Anderson on kamala nimi ohjaajalle.directed_by

 

 

9. Andersonin toistaiseksi menestynein elokuva on The Royal Tenenbaums. Se on tuottanut maailmanlaajuisesti hieman yli 70 miljoonaa dollaria.royaltenenbaums-dollar

 

 

10. Devo-yhtyeen perustaja Mark Mothersbaugh on säveltänyt musiikin useisiin Andersonin elokuviin
(Kuva: John Kloepper).
Devomark

Lisää luettavaa