19-vuotias Beyonce oli tyytymätön Austin Powers ja Kultamuna -elokuvan julisteeseen – Yksi asia pahasti pielessä

Kerrankin näin päin.

29.7.2022 20:01

Variety uutisoi Austin Powers ja Kultamuna -elokuvan 20-vuotisjuhlan kunniaksi tapauksen, kuinka komediassa nähty Beyonce oli tyytymätön elokuvan julisteeseen.

19-vuotias Beyonce oli meikkaaja Kate Biscoen mukaan tyytymätön yhteen yksityiskohtaan.

”Kuvasimme, kunnes joku toi hänelle elokuvan julisteen. Hän vaikutti pettyneeltä ja kysyimme mikä vialla? Hän sanoi, että teimme hänestä liian laihan. Se ei ollut hän, jolloin hän teki tiimalasin muodon.”

Biscoe sanoi, että kysyi graafikolta huvittuneena onko tämä ensimmäinen kerta kun naisnäyttelijä pyytää tekemään kehostaan isomman. ”Kyllä. Se tulee maksamaan minulle tuhansia dollareita, mutta teen sen silti”, graafikko oli vastannut.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia