49-vuotias Jennifer Lopez jakoi seksikkään poseerauksensa – bikineissä kuvaustauolla (kuva)

Kuntoillut tulevaa leffaa varten.

3.4.2019 04:30

Jennifer Lopez jakoi Instagram-faneilleen kuvan itsestään pinkeissä bikineissä. Tähti on treenannut kovaa Hustlers-elokuvaa varten, joten hän halunnee senkin vuoksi esitellä kroppaansa.

Hustlersin on käsikirjoittanut ja ohjannut Lorene Scafaria (The Meddler). Elokuva sai inspiraationsa Jessica Presslerin artikkelista. Siinä kerrottiin tositarina ryhmästä ovelia strippareita, jotka keksivät ryöstää Wall Street -asiakkaansa. Suunnitelma saattaa kuitenkin mennä jopa liian pitkälle. Lopez esittää elokuvassa porukan johtajaa.

Scafaria kertoi elokuvassa käsiteltävän myös sitä olettamusta, että miehet ovat tasan tarkkaan pankkitilinsä arvoisia, kun taas naiset arvotetaan seksikkyytensä perusteella.

Hustlersin ensi-ilta on joskus vuonna 2020. Alla kuva.

Lähde: Collider

Lisää luettavaa