Agenttitäti ohitti Mad Maxin skootterivauhdilla

8.6.2015 13:19

Viime viikkoina ei viikonlopun katsojatilaston kärkipaikan valtaamiseksi ole tarvittu massiivisia katsojamääriä. Siksi Melissa McCarthyn uutuuskomedialla Spy – Vakoojan asussa ei ollut vaikeuksia päihittää neljä viikkoa ohjelmistossa ollutta edellistä kärkinimeä Mad Max: Fury Road.

Hiljaisista ajoista hyötyi myös toinen viime viikonlopun uusista tulokkaista. Hömpän hauskaa agenttikomediaa huomattavasti vaikeampi – humoristisuudestaan huolimatta – keski-ikäistymisen kuvaus While We’re Young pääsi 3 651 katsojallaan kärkiviisikkoon sekin. Hyvä niin.

Vaikka edelleen ollaan 400 000 katsojaa edellisvuotta edellä, tämän hetken tilanne kertoo kuinka paljon tilastot tarvitsevat kotimaisia vetonauloja. Top 20:ssa olevista täkäläisistä tuotannoista Luokkakokous, Me Rosvolat, Big Game, Risto Räppääjä ja Sevillan saituri sekä Miekkailija tuoreinkin on viettänyt teattereissa yli 10 viikkoa. Oli kotimaisista hiteistä mitä mieltä tahansa, ne pitävät pitkälti teattereita pyörimässä. Respect!

Seuraavaa kotimaista elokuvaa joudutaan kuitenkin odottamaan elokuun alkuun. Silloinkin on vaikea kuvitella Ollaan vapaita -draamakomedian yltävän Luokkakokous-farssin sfääreihin. Musiikkielokuva on viime vuosina ollut vaikea pala Suomessa. Toivottavasti tv:stä tutut näyttelijät saavat suuren yleisön tukahduttamaan ennakkoluulonsa.

Koko perheen elokuvat ovat jälleen pitäneet pintansa, piirretty Asterix-seikkailu Jumaltenrannan nousu ja tuho onnistui jopa kohoamaan tilastossa. Sekin tosin johtui siitä, että se menetti suhteessa vähemmän katsojia kuin kilpailijansa. Hyvin erilaiset elokuvat Get Hard ja Hot Pursuit saivat Spyn saapumisen myötä kokea, että komedialle ei meillä riitä kovin paljon katsojia.

Lähiaikoina teattereihin tulee kuitenkin taas suureen yleisömassaan vetoavaa toimintaa. Jurassic World haukkaa Melissa McCarthyn ensi viikonloppuna yhtenä suupalana ja asettaa riman uudelle tasolle ennen kuin Terminaattori ja Kätyrit haastavat sen muutaman viikon kuluttua.

Suomi Top 20 (5.–7.6.2015)

1. (–) Spy – Vakoojan asussa 6 467 katsojaa (kokonaiskatsojat 7 190)
2. (1.) Mad Max: Fury Road 6 128 (91 779)
3. (2.) San Andreas 3 787(16 003)
4. (–) While We’re Young 3 651 (3 869)
5. (3.) Tomorrowland: A World Beyond 1 647 (18 401)
6. (4.) Poltergeist 1 444 (6 027)
7. (5.) Avengers: Age of Ultron 1 186 (130 775)
8. (7.) Luokkakokous 924 (489 498)
9. (6.) Pitch Perfect 2 870 (18 625)
10. (8.) Vihdoin kotona 812 (44 625)
11. (10.) Me Rosvolat 731 (66 123)
12. (11.) Fast & Furious 7 628 (224 012)
13. (15.) Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho 535 (34 327)
14. (9.) Get Hard 523 (21 503)
15. (14.) Kingsman: Salainen palvelu 493 (75 444)
16. (12.) Hot Pursuit 364 (5 262)
17. (13.) Big Game 309 (126 774)
18. (17.) Cinderella 277 (95 310)
19. (18.) Risto Räppääjä ja Sevillan saituri 276 (306 773)
20. (16) Miekkailija 232 (46 600)

Lähde: Filmikamari

(EPISODI/Jouni Vikman)

 

Lisää luettavaa