Algeria on seuraava Barbie-elokuvaa boikotoiva maa

Barbie on joutunut sensuurin kynsiin.

16.8.2023 20:31

Greta Gerwigin Barbie on joutunut uskonnolliskonservatiivisten valtioiden boikottiin. Algeria on uusin maa, joka on asettanut elokuvan pannaan.

Barbie on tosin pyörinyt jo kolme viikkoa algerialaisteattereissa, mutta ilmeisesti sen ”vahingollinen moraali” ja homoseksuaalisuus oli liikaa valtionjohdolle.

Algeria ei ole ensimmäinen valtio, joka ei suostu elokuvaa esittämään. Myös Kuwait ja Libanon ovat poistaneet Barbien teattereistaan.

Kuvaitissa kiellon syyn väitettiin johtuvan ”elokuvan ajatuksiin, jotka yllyttävät sellaiseen toimintaan, joita ei voi hyväksyä”. Elokuvan väitetään myös vääristävän yhteiskunnan arvorakenteita.

Libanonissa vedottiin Barbien sisältämään homo- ja transseksuaalisuuteen. Se myös ”tukee ajatuksia, joissa hylätään isän holhousvastuu, siinä aliarvioidaan ja pilaillaan äitiyden kustannuksellaan sekä kyseenalaistetaan avioliitto- ja perhekäsitykset.”

Eipä tällaiset boikotit kuitenkaan vaikuta Barbien voittokulkuun. Barbie on tienannut nyt 1,191 miljardia dollaria maailman lippukassoilla.

Lähde: CBR

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia