Angelina Jolie kertoo hittielokuvansa tulevan jatko-osan olevan todella hyvä

Näyttelijä puhui Telluride Film Festivalilla Maleficent 2:sta, mainostaessaan ohjaamaansa elokuvaa First They Killed My Father: A Daughter of Cambodia Remembers.

5.9.2017 16:15

Vuonna 2014 ilmestynyt Maleficent – Pahatar kertoi Prinsessa Ruususen tarinaa sen antagonistin, eli Pahattaren näkökulmasta. Elokuvalle on ollut jo hetken aikaa tekeillä jatko-osa ja nyt Pahatarta näyttelevä Angelina Jolie on kommentoinut asiaa kertomalla, että käsikirjoitusta työstetään parhaillaan ja se on hänen mielestään ”todella vahva jatko-osa”.

Vielä ei ole tiedossa, mistä Maleficent 2 kertoo, milloin se ilmestyy tai palaako Elle Fanning rooliinsa prinsessa Ruususena.

Lähde: ComingSoon.net

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia