Animatricks-festivaalin katsojamäärä kasvoi

22.4.2013 20:50

Viime viikonloppuna Helsingin Bio Rexissä järjestetyn Animatricks-animaatiofestivaalin elokuvanäytöksissä kävi tänä vuonna 32 % enemmän katsojia kuin edellisellä kerralla vuonna 2011. Näytöksissä oli yhteensä 1202 kävijää. Elokuvafestivaalin ohella järjestettiin useita oheistapahtumia, jotka keräsivät yhteensä noin tuhat kävijää.

Festivaalilla jaettiin Metropolia-palkinto parhaalle uudelle kotimaiselle lyhytanimaatiolle. Tuhannen euron suuruinen palkinto myönnettiin Heta Jokisen elokuvalle Sivussa.

Tuomaristo myönsi kunniamaininnan Katariina Lillqvistin elokuvalle Faruza.

Animatricks-festivaali järjestetään seuraavan kerran huhtikuussa 2014. Ennen ensi vuoden festivaaleja Animatricks keskittyy ympärivuotiseen toimintaan. Maaliskuussa avatussa verkkopalvelu Virrassa julkaistaan viikoittain animaatioalan ammattilaisten ja opiskelijoiden blogikirjoituksia sekä ajankohtaisia tapahtumia. Galleriassa on kolmen kuukauden välein vaihtuva animaation verkkonäyttely, jonka kuratoi animaatio-ohjaaja Ami Lindholm.

Kuva elokuvasta Sivussa.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa