Ant-Man 3 on purkissa – tekijät hehkuttavat tulevaa MCU-leffaa sosiaalisessa mediassa

Ensi-ilta häämöttää vielä tovin päässä.

Kolmas Paul Ruddin ja Evangeline Lillyn päätähdittämä Marvel-tarina, Ant-Man and the Wasp: Quantumania, on saanut kuvauksensa purkkiin. Lokakuun aikataulumuutosten jälkeen elokuvan ensi-iltapäivämäärä on tällä hetkellä 28. heinäkuuta 2023.

Vahvistus pääasiallisten kuvausten päättymisestä saatiin sosiaalisen median välityksellä sekä elokuvan ohjaajalta Peyton Reediltä (Ant-Man, Ant-Man and the Wasp) että käsikirjoittajalta Jeff Lovenessilta (Rick & Morty).

Kumpaankin julkaisuun on sisällytetty Ant-Manin tunnistettava kypärä. Reed esittelee uutta elokuvaan liittyvää taidemateriaalia ja Loveness puolestaan on hakenut selvästi inspiraatiota omaan kuvaansa Shakespearen Hamletista.

Quantumanian juonitiedot ovat vielä toistaiseksi lähes täysi mysteeri, mutta aiemmista osista tuttujen Michel Douglasin ja Michelle Pfeifferin on vahvistettu olevan mukana myös tässä elokuvassa. Lisäksi Loki-sarjassa esitelty Jonathan Majorsin näyttelemä Kang Valloittaja tullaan näkemään suuressa roolissa ja uusina vahvistuksina tiimiin liittyvät Kathryn Newton (Supernatural, Freaky) sekä Bill Murray.

Alla ensimmäisen Ant-Man-elokuvan traileri.

YouTube video

Lähde: Collider, Screenrant

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut