Artisokka – Helsinki Woman Film Festival alkaa tänään. Helsingin Bio Rexissä 16.–18. huhtikuuta järjestettävän yhdeksännen Artisokan ohjelmistoon on poimittu kahdeksan pitkää elokuvaa naistekijöiltä.
Ulkomaisen tuotannon lisäksi festivaali esittelee kotimaisten lyhytelokuvien parhaimmistoa. Vuoden 2010 Artisokka kumartaa Agnés Vardalle, ranskalaisen elokuvan uuden aallon pioneerille esittämällä hänen laajasta tuotannostaan kaksi elokuvaa.
Festivaaliohjelmistoon on valikoitunut useampi esikoiselokuva. Drew Barrymore laajentaa osaamistaan näyttelijä-tuottajasta ohjaajaksi esikoisellaan Roller Girl, joka ilmestyy dvd:llä 28.5.
Roller Girlin tarina sijoittuu tyttöenergiaa uhkuviin, kitschistä ammentaviin ja burleski-ilmiöön rinnastettaviin roller derby -rullaluistelupiireihin. Elokuvan päätähtenä nähdään Junosta tutuksi tullut Ellen Page. Kiasmassa viime joulukuussa päättyneen sveitsiläisen Pipilotti Ristin Elixir-näyttelyssä koettiin videotaidetta selällään maaten. Rist tunnetaan voimakkaiden tunteiden kuvaajana, joka ei pelkää käyttää väripaletin jokaista sävyä. Ristin esikoisen Peppermintan pääsee kokemaan Artisokassa.
Home on kolmas festivaalilla nähtävä esikoisohjaus. Ursula Meier on kiinnittänyt elokuvaansa maailmanluokan tähden, Isabelle Huppertin. Homen onnellinen perhe elää suljetun moottoritien varressa. Idylli murenee kun tie avataan ja perhe yrittää elää alituisen metelin ja uteliaiden katseiden kanssa.
Artisokassa nähdään Espanjan naisohjaajaylpeyden Isabel Coixetin uusin: Map of the Sounds of Tokio, tarina naispalkkamurhaajasta. Coixetin kanssa samoja projekteja tehneen argentiinalaisen Julia Solomonoffin The Last Summer of La Boyita on Artisokan herkin elokuva. Se kertoo Mariosta, joka kamppailee oman sukupuolisen erikoislaatuisuutensa kanssa.
Artisokan viimeinen näytös, The Hurt Locker sunnuntai-iltana, on kunnianosoitus Kathryn Bigelowille. Bigelow voitti viime helmikuussa parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon, joka ojennettiin ensimmäistä kertaa naiselle.
Kotimaista lyhyesti -näytöksessä nähdään muun muassa Tampereen elokuvajuhlilla sekä kansainvälisen että kotimaisen kilpasarjan voittanut Lumikko.
Festivaalin kotisivut täällä.