Arvostetun Hollywood-tähden veli olisi voinut olla suurempi tähti – ura romahti

Näin voi käydä huumeiden kanssa pelatessa.

4.9.2017 14:50

Eräässä vaiheessa Baldwinin perhe oli melkeinpä virallinen amerikkalainen näyttelijäperhe. Veljesparvesta Daniel, Alec ja Stephen Baldwin ovat kaikki esiintyneet tv-sarjoissa ja elokuvissa.

Perinteisesti Alec on ollut se suurin tähti, mutta Danielin arveltiin pystyvän nousemaan jopa veljensä edelle. Moisia arvioita tehtiin Danielin vakuutettua monet kyvyistään tv-sarja Homicide: Life on the Street -tv-sarjassa.

Danielista tuli kyllä lopulta aiempaa kuuluisampi, muttei kuitenkaan rooliensa vuoksi – hän sortui huumeiden käyttöön ja pilasi uransa.

Miehen temppuihin kuului muun muassa juokseminen alasti hotelleissa ja autojen varastaminen kokaiinipöllyssä. Hänen uransa kääntyikin jyrkkään laskusuhdanteeseen.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa