Avatar 2:n pitkä odotus muuttui juuri vielä pidemmäksi

14.1.2015 19:15

Maailman syvimpiin kolkkiin sukelteleva tekniikan rakastaja James Cameron on ilmoittanut, että odotettu jatko-osa megahitti Avatarille tulee myöhästymään sen alkuperäisestä vuoden 2016 ensi-illasta.

Käsikirjoitustiimin valvominen, tekniikan kehittäminen ja olentojen luominen on niin suuri työ, että jatko-osat Avatar 2, Avatar 3 ja Avatar 4 lykkääntyvät kaikki vuodella eteenpäin.

Cameron sanoo Yahoon haastattelussa, että tarinan kehittäminen saagana läpi kolmen elokuvan on paljon monimutkaisempaa kuin yksittäisen elokuvan tekeminen. Ohjaajan mukaan työryhmä kirjoittaa kolmea elokuvaa yhtä aikaa, jotta kaikki pysyy yhtenäisenä.

”Emme aio vain tehdä yhtä, keksiä sitten seuraavaa ja sitten seuraavaa. Ja sen lisäksi teemme kaiken suunnittelun. Joten olemme suunnitelleet kaikki oliot ja ympäristöt”, Cameron kertoo.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa