Yksi maailman vanhimmista ja suurimmista elokuvafestivaaleista, Kultaisia karhuja jakeleva Berliinin elokuvafestivaali, teki tänä vuonna varovaisen paluun normaaliin. Koronapandemian runtelemassa maailmassa Berlinalea ei järjestetty paikan päällä vuonna 2020 lainkaan, vaan ainoastaan verkossa ja viime vuonna kiusana olivat tiukat koronarajoitukset, jotka edellyttivät mm. päivittäisen koronatestauksen ja ne söivät valtaosan yleisöstä ja vieraista. Tänä vuonna, pitkän odotuksen jälkeen tunnelma ei ollut kuitenkaan riehakas, vaikka sellaista olisi voinut odottaa, vaan hieman arkaileva.
Sateen piiskaamassa Berliinissä kansainvälisiä vieraita riitti mutta isot Hollywood-nimet loistivat poissaolollaan. Parhaimmat kuhinat sai aikaan elämäntyöstään palkittu Steven Spielberg, joka veti festivaalin lehdistöhuoneen ääriään myöden täyteen. Moista ei ole tapahtunut vuosikausiin. Kun tuoleilla seisovien valokuvaajien armeija saatiin viimein rauhoittumaan, pääsi Spielberg todella vauhtiin. Mies puhui urastaan ja elämästään vapautuneesti ja yksityiskohtia viljellen. Kysymyksiä sateli tiiviiseen tahtiin, monet niistä esitettiin selvästi vain siksi, että toimittajat pääsivät vaihtamaan muutaman sanan ohjaajalegendan kanssa. Tilaisuutta oltiin jo lopettamassa, kun Spielberg ilmoitti, ettei tästä näin vähällä selvitä ja jatkoi mukavaa jutustelua vielä reippaasti yliajalla.
Mainiota jutustelua harrastivat myös Berlinale Special -sarjassa esitetyn eksplisiittistä seksiä ja rujoa väkivaltaa sisältävän Infinity Poolin tekijät. Paikalla oli David Cronenbergin poika, ohjaaja Brandon Cronenberg, englantilainen näyttelijä Mia Goth sekä ruotsalainen Alexander Skarsgård. Elokuvan hurjat juonenkäänteet saivat etenkin Alexander Skarsgårdin veistelemään hulvattomia vitsejä roolihahmostaan. Skarsgård vaikutti muutenkin mukavalta mieheltä, joka jaksoi lehdistötilaisuuden jälkeen ottaa selfieitä jokaisen halukkaan toimittajan kanssa, ja sama jatkui vielä ulkona odottavan runsaslukuisen fanilauman kanssa.
Pitkän hiljaisen jakson jälkeen Suomikin pääsi Berlinalessa hieman esille. Alina Tomnikov edusti Suomea nuoria nousevia eurooppalaisia tähtiä esittelevässä Shooting Starissa, ja Encounters-sarjassa esitettiin Tia Kouvon ohjaama hulvaton draamakomedia Mummola. Siinä perhe kokoontuu isovanhempien luokse joulunviettoon ja kaikki menee enemmän ja vähemmän pieleen. Perheen keskeisiä rooleja näyttelevät Ria Kataja, Elina Knihtilä, Leena Uotila, Tom Wentzel ja Jarkko Pajunen. Vaikka Mummolan huumori tuntuu kovin sisäänpäin kääntyneen suomalaiselta, nauratti se siitä huolimatta saksalaisvoittoista yleisöä.
Kansainvälisen kilpailun tuomaristoa johti amerikkalainen näyttelijä Kristen Stewart ja muina jäseninä olivat iranilais-ranskalainen näyttelijä Golshifteh Farahani, saksalainen elokuvaohjaaja Valeska Grisebach, romanialainen elokuvaohjaaja Radu Jude, amerikkalainen roolittaja ja tuottaja Francine Maisler, espanjalainen ohjaaja Carla Simón sekä hongkongilainen ohjaaja-tuottaja Johnnie To.
Kultaisen karhun voitti ranskalaisen Nicolas Philibertin ohjaama dokumentti Sur l’Adamant (On the Adamant), joka kertoo Pariisin halki virtaavan Seinen keskellä kelluvasta psykiatrisesta hoitolaitoksesta, jossa hoidetaan mielenterveyshäiriöistä kärsiviä henkilöitä.
Hopeisen karhun sai vanha kehäkettu, Berlinalen palkintoimuri ja Suomessakin hyvin tunnettu saksalainen Christian Petzold elokuvastaan Roter Himmel (Afire). Se on hilpeä tarina miehestä, joka taistelee uuden romaaninsa kirjoittamisen kanssa huomaamatta, että elämä hänen ympärillään on kuin suoraan romaanista. Roter Himmel on tulossa levitykseen myöhemmin tänä vuonna myös Suomessa.
Erikoishopeakarhun nappasi portugalilainen ohjaaja João Canijo elokuvastaan Mal Viver (Bad Living), joka kertoo viidestä naisesta, jotka yrittävät pitää vanhaa hotellia pystyssä.
Parhaan ohjaajan palkinnon voitti pitkän linjan ranskalainen Philippe Garrel elokuvastaan Le grand chariot (The Plough). Vanhaa nukketeatteria pyörittävästä perheyhteisöstä kertovassa mukavasti kuplivassa draamassa näyttelevät ohjaajan omat, jo aikuiset lapset (mm. Ranskan tunnetuimpiin näyttelijöihin lukeutuva Louis Garrel)
Parhaan näyttelijän Hopeisen karhun sai vasta kahdeksanvuotias Sofía Otero huikean hienosta pääosasta espanjalaisessa Estibaliz Urresola Solagurenin ohjaamassa elokuvassa 20.000 especies de abejas (20,000 Species of Bees). Otero näyttelee tyttöä, joka asuu pojan vartalossa.
Parhaan sivuosapalkinnon sai Thea Ehre, roolistaan saksalaisessa jännärissä Bis ans Ende der Nacht (Till the End of the Night). Sen on ohjannut Christoph Hochhäusler.
Käsikirjoituspalkinto meni saksalaiselle Angela Schanelecille elokuvasta Music, jonka hän on myös ohjannut. Sen voisi luokitella edustavan ns. kreikkalaista outoa aaltoa, sillä tarina Oidipus-myytistä tapahtuu Kreikan saaristossa, eikä kummallisia tapahtumia, hidasta kerrontaa ja viitteellistä juonikuviota ei selitellä mitenkään.
Poikkeuksellisesta taiteellisuudesta palkittiin ranskalainen Hélène Louvartin kuvaus italialaisen Giacomo Abbruzzesenin elokuvassa Disco Boy.
Fédération Internationale de la Presse Cinématographique, eli FIPRESCI:n, kansainvälisen elokuvakriitikoiden yhdistyksen palkinto myönnettiin hollantilaissyntyiselle australialaiselle Rolf De Heerille postapokalyptisesta dialogittomasta draamasta The Survival of Kindness, jossa yksinäinen musta nainen yrittää selvitä hengissä valkoisen miehen myrkyttämässä maailmassa.
Vaikka Berlinalessa on lukuisia erilaisia sarjoja kuten Competition, Berlinale Special, Berlinale Series, Encounters, Berlinale Shorts, Panorama, Forum and Forum Expanded, Generation, Perspektive Deutsches Kino, Retrospective, Berlinale Classics and Homage on palkintojen jako on lähtenyt täysin lapasesta. Varsinaisten Karhu-palkintojen lisäksi jaettiin reilut 60 erilaista pokaalia.
Katso alta kuvagalleria.
Teksti ja kuvat: Timo Kuismin
