Bijou Troupe suuntaa kohti unetonta viikonloppua

Uneton48-lyhytelokuvakilpailu starttaa perjantaina 21.5. Alun perin Yhdysvalloista lähtöisin olevassa kisassa tehtävänä on käsikirjoittaa, kuvata, äänittää ja editoida elokuva kahdessa vuorokaudessa. Voittajille on palkintoja noin 27 000 euron edestä sekä mainetta ja kunniaa. Kilpailun tuomaristossa istuvat muun muassa Antti J. Jokinen, Dome Karukoski ja Markus Selin.

Bijou Troupe -ryhmä on osallistumassa kilpailuun ensimmäistä kertaa. Joukkue koostuu viidestä hieman päälle parikymppisestä kaveruksesta.

– Tutustuimme toisiimme opiskellessamme media-alaa Ylöjärvellä, kertoo joukkueen vetäjä Tero Peltoniemi. Nykyään pojat asuvat kimppakämpässä Helsingissä. Tiivis yhteiselo mahdollistaa rutkasti yhteistä aikaa kisaan valmistautumiselle.

Joukkueille annetaan elokuvan aihe vasta kisan alkaessa, joten varsinaisen elokuvan tekemistä ei voi aloittaa etukäteen. Bijou Troupe on kuitenkin pyrkinyt kehittämään itseään ennen koitosta.

– Olemme katsoneet mahdollisimman paljon leffoja ja yhdistelleet vanhoja ideoitamme uusiin. Lisäksi olemme etsineet erilaista musiikkia, jota voisi käyttää elokuvassa.

Kun elokuva pitää saada tehdyksi yhdessä viikonlopussa, aika on kortilla. Tämä ei poikia kuitenkaan stressaa, sillä tiukka aikataulu pakottaa keskittymään hyvällä tavalla olennaiseen. Ryhmä teki ennakkotehtävänkin kahdessa päivässä.

– Ajankäyttö ei pelota. Olemme aikaisemmin tehneet yhdessä 26 minuutin lyhytelokuvan päivässä. Intuitiolla mennään, ja yleensä ensimmäinen idea onkin aina se paras.

Vaikka palkinnot ovat huimat, Bijou Troupe lähtee kilpailuun ensisijaisesti pitämään hauskaa hyvällä porukalla.

– Olemme tosissamme kisan suhteen, mutta totta kai hyvä meininki on tärkeää. Toiveissa on tuntea makea adrenaliiniryöppy, kun pääsee todella keskittymään siihen mitä tekee.

Mysteerintäyteistä kisaa odottaessa pojat eivät ole voineet muuta kuin arvailla, minkä aiheen he tulevat elokuvalleen perjantaina saamaan.

– Avaruuteen sijoittuva musikaali voisi olla genrenä aika jännä, Tero nauraa.

Episodi lähtee seuraamaan Bijou Troupen koitosta Uneton48-kilpailuun 21.5.-23.5.

Ryhmän esittelyvideon löydät osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=mueX4tWykAQ

Teksti: Mia Matikainen
Kuva: Hilla Kurki