Bourne-ohjaajan Jimi Hendrix -leffa etenee – oikeudet musiikkeihin saatu

8.5.2015 10:45

Legendary Pictures on päässyt yhteisymmärrykseen oikeudet Jimi Hendrixin musiikkiin omistavien perillisten kanssa ja jäissä ollut elokuvaprojekti on taas liikkeellä, kertoo Deadline.

Paul Greengrassin ja tuottaja Thomas Tullin elokuva Hendrixistä kaatui muutama vuosi sitten siihen, ettei lupia kitaravelhon musiikin käyttöön herunut.

Tuotantoyhtiö on palkannut The Fighter ja 8 Mile -elokuvat käsikirjoittaneen Scott Silverin rustaamaan uuden version Jimi Hendrixin elämästä kertovasta elokuvasta.

Greengrassia ei vielä ole kiinnitetty elokuvaan, vaan ohjaajan kanssa käydään vasta neuvotteluja. Ohjaaja oli kuitenkin vahvasti kiinni projektissa vielä muutama vuosi sitten, jolloin pääosaan oli kiinnitetty Anthony Mackie. Tuolloin Hendrixin perilliset eivät olleet tyytyväisiä Max Borensteinin kirjoittamaan käsikirjoitukseen.

”Virallisen” Jimi Hendrix -elokuvan ollessa tekeillä, ehti 12 Years a Slave -käsikirjoittaja John Ridley ohjata Jimi: All Is By My Side -elokuvan, jonka pääosassa esiintyy Outkast-yhtyeestä tuttu Andre Benjamin. Elokuva tehtiin kuitenkin ilman Hendrixin musiikkisa ja sen suosio jäi varsin vaisuksi.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa