Brittikoomikko Jimmy Carr aiheutti raivoa holokaustivitsillään – vitsiä pidetään uran lopettajana

Uusi kohu komediamaailmasta.

8.2.2022 19:24

Brittiläinen koomikko Jimmy Carr on tunnettu levottomista ja poliittisesti erittäin epäkorrekteista vitseistään, mutta menikö hän liian pitkälle uudessa Netflix-spesiaalissaan?

His Dark Materials -niminen spesiaali lisättiin Netflixiin jo jouluna, mutta vasta nyt se on päätynyt raivon kohteeksi, koska kyseenomainen vitsi julkaistiin sosiaalisessa mediassa.

Vitsin iskulauseena on holokaustissa murhatut tuhannet romanit. Carr vitsaili, että oli holokaustissa myös jotain hyvää.

Spesiaalin alussa on trigger warning -varoitus. Hän varoittaa katsojia, että hänen shown’sa tulee sisältämään karmeita asioita.

Spesiaalia vaaditaan poistettavaksi Netflixistä, ja Carria kutsutaan pahasti häiriintyneeksi ihmiseksi sekä vieläkin pahemmilla nimillä.

Nyt Carr on ottanut kantaa cancel-vaatimuksiin ja kohuun. Hän kertoo, kuinka cancel-kulttuuri tuhoaa komedian.

– Minut tullaan canceloimaan. Siinäpä ne huonot uutiset ovat. Hyvät uutiset ovat, että tulen kaatumaan taistellen. Vitsi, joka urani tulee tuhoamaan, löytyy jo Youtubesta, Netflixistä tai mistä lie, ja kaikki on kunnossa siihen asti, kunnes ei enää ole. Kutsuimme niitä aikoinaan vitseiksi ja ihmiset nauroivat niille.

Alla raivon aiheuttanut vitsi.

https://twitter.com/ZeitgeistGB/status/1489681608718176260

Lähde: Sky

Lisää luettavaa