Captain America: Civil War -elokuvan juoni vuodettiin nettiin? – Lue jos uskallat

8.5.2015 06:57

Eräs ComicBookMovien käyttäjä raportoi, että 4chan -keskustelupalstalle olisi vuodettu Captain America: Civil War -elokuvan juoni. 4chanin ollessa kyseessä, asiaan kannattaa suhtautua tietysti varauksella. Osa jutun kommentoijista tuntuu uskovan vuotoon, jotkut sanovat sitä tottakai huijaukseksi.

Käydäänpä hiukan läpi tätä tekstiä. Spoilerivaroitus.

Vuodossa kerrotaan, että elokuvan tapahtumat sijoittuvat ajallisesti vuoden päähän Age of Ultronista. Supersankareiden taistelut eri paikoissa maailmaa ovat aiheuttaneet heidän julkisuuskuvansa romahtamisen. Tony Stark on siirtynyt eläkkeelle Iron Manin hommista.

Captain America johtaa uutta New Avengers ryhmää, johon kuuluu Musta Leski, Haukka, Sotakone, Purppuranoita ja Vision. Ryhmän tarkoituksena on nujertaa loput HYDRAsta ja löytää James ”Bucky” Barnes Nick Furyn avustamana.

Captain America ja Stark tapaavat ja keskustelevat tehokkaan aseen käyttämisestä ja supersankareiden rekisteröitymisestä. Stark kannattaa rekisteröitymistä, Captain America vastustaa. Käydään keskusteluja eri motiiveista.

Stark lähestyy Hämähäkkimiestä houkutellakseen hänet rekisteröitymään. Hämis paljastaa hänelle salaisen identiteettinsä ja Stark yllättyy nähdessään että hän on vasta nuori poika. He ystävystyvät. Captain Americasta ja hänen joukkiostaan tulee jahdattuja karkureita.

Ja niin edespäin. Allekirjoittanutkaan ei halua ihan kaikkea tietää, mutta jos on halua lukea, niin koko tarina löytyy täältä englanninkielisenä.

Kuva: Avengers

Lähde: ComicBookMovie

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa