Cate Blanchett ehdolla Tuhkimon ilkeäksi äitipuoleksi

30.11.2012 11:12

Hobitti-elokuvissa paluun Galadrielin rooliin tekevä Cate Blanchett neuvottelee Tuhkimo-elokuvan ilkeän äitipuolen roolista.

Disneyn uusi mukaelma klassisesta tarinasta on ohjaaja Mark Romanekin (Ole luonani aina) ja käsikirjoittaja Chris Weitzin (Kultainen kompassi) projekti. Jos Blanchett pääsee sopimukseen, olisi hän ensimmäinen näyttelijäkiinnitys.

The Wrap kertoo, että vielä nimeämätön elokuvatuotanto sai alkunsa kesällä 2010, kun Aline Brosh McKennan (Koti eläintarhassa) käsikirjoitti modernisoidusta sadusta ensimmäisen vedoksen.

Tuhkimoa piinaavana äitipuolena on valkokankailla aiemmin nähty Angelica Houston vuoden 1998 elokuvassa Ikuisesti sinun.

Nyt kun muun muassa Ihmemaan Liisa, Lumikki, Sherwoodin Robin ja Tuhkimo ovat jo muuttuneet näytelmäelokuviksi ja Pinokkiokin matkalla, voi vain odottaa, milloin on Topin ja Tessun vuoro. Ehkä Marvelin omistava Disney seuraa The Avengersin esimerkkiä ja sooloelokuvien jälkeen yhdistää prinsessat ja muut tutut hahmot samaan seikkailuun?

Blanchett ja ensimmäinen Hobitti nähdään Suomen valkokankailla 12. joulukuuta.

(EPISODI/JS)

Lisää luettavaa