Christian Balella on eräs unelmarooli Star Warsissa – kyseessä erikoisempi hahmo

Fanit tuntevat tämän hahmon erittäin hyvin.

2.10.2022 14:31

Christian Bale on ollut eräissä elokuvahistorian suurimmissa franchiseissa. Hän oli Batman, Terminatorin John Connor ja nyt hän on myös Marvel-pahis. Balea ei ole kuitenkaan nähty Tähtien sodassa – ainakaan vielä.

Bale on jakanut erään hauskan Star Wars -muiston lapsuudestaan.

– Halusin aina olla Star Warsissa se tyyppi, joka löi päänsä oviaukkoon tai jotain vastaavaa. Kaikki tosinörtit tietävät kohtauksen, kun epäonninen Stormtrooper lyö päänsä oveen. Halusin aina olla tämä hahmo.

Kyseistä Tähtien sodan hahmoa esitti Laurie Goode, joka ei ollut ainut yllättynyt ihminen nähdessään kohtauksen valmiissa elokuvassa.

Bale on paljastanut pari vuotta sitten, että hän kävi kuin kävikin neuvotteluita jostain Star Wars -roolista.

Hän on myös tuntenut Lucasfilmin Kathleen Kennedyn aina vuodesta 1987, kun nainen tuotti Steven Spielbergin Empire of the Sunin, joten on enemmän kuin mahdollista, että Bale nähdään jossain tulevassa Star Wars -tuotannossa.

Bale nähdään seuraavaksi David O. Russellin Amsterdamissa, jonka ensi-ilta on 7. lokakuuta.

Alla Amsterdamin traileri.

Lähde: JoBlo

Lisää luettavaa