Taika Waititi on epäilemättä nero. Jo Thor: Love and Thunderin avauskohtaus on niin sydäntäriipaisevan hieno ja omintakeinen, että sen perusteella elokuvan tunnistaa Waititin käsialaksi. Se on yllättävän brutaali katsaus siihen, miten julma jumalten maailma voi olla. Se on kuin palanen Jojo Rabbitista, Waititin aikaisemmasta, huippuhienosta ja kauniista elokuvasta.
Siksi käytännössä heti sen jälkeen tapahtuva huvittelu iskee katsojaan joko täysillä tai töksähtää todella kovasti. Sellainen Waititin tyyli kuitenkin on. Ukko ei ota kovin monta asiaa vakavasti, joka näkyy loppuelokuvan höntsästä tunnelmasta. Humoristisuus ei kuitenkaan harmillisesti nappaa mukaansa ihan yhtä kovalla vaihteella kuin vuoden 2017 Thor: Ragnarökissä, joka on yhä tänä päivänä yksi MCU:n parhaista teoksista.
Love and Thunder tuntuu kovin valtavirtaiselta edeltäjäänsä verrattuna. Se on suoraviivaisempi eikä siinä loppujen lopuksi tapahdu kovinkaan paljon. Se on kuitenkin koko kestonsa ajan mielettömän kaunista katsottavaa, sillä Waititin näkemys Marvel-universumista on kevyesti ilmaistuna uskomattoman henkeäsalpaava. Ohjaaja-käsikirjoittajan kynä on myös ollut tuttuun tapaan terävä, ja huumoria saadaan revittyä yllättävän arkipäiväisistäkin asioista.
Elokuvaa on markkinoitu omintakeisena romanttisena komediana ja tottahan se on, että Jane Foster (Natalie Portman) palaa kööriin leffassa. Romanttisuus on tosin enemmänkin menneen talven lumia, kun Thor (Chris Hemsworth) uunoilee menemään niin takaumissa kuin nykyajassakin. Se mihin parin kemia kuitenkin johtaa on hienoa katseltavaa, ja Portmanin Mighty Thor on hyvä lisä sarjan kaanoniin. Myöskin Tessa Thompsonin Valkyrie jatkaa tarinakaartaan oikeasti mielenkiintoisena ja vakuuttavana Asgardin kuninkaana. Thompsonin ja Portmanin hahmojen väliset hetket ovatkin käytännössä elokuvan huvittavimpia hetkiä.
Koko show:n varastaa kuitenkin Christian Bale, jonka esittämä Gorr on valehtematta yksi Marvel-saagan kovimmista pahiksista. Hahmo pohjustetaan hyvin, se on oikeasti pelottava eikä miehen motivaatio jää epäselväksi. Bale on ollut koko uransa ajan upea näyttelijä, joten kova veto oli odotettavissa, mutta tämä hahmo ylitti kyllä jokaisen odotuksen ja nousee kevyesti miehen parhaiden roolisuorituksien vakuuttavaan listaan.
Gorrin osuudet tuntuvat kuitenkin hetkittäin omituisen irrallisilta, kun elokuvaa ajattelee kokonaisuutena. Hahmon synkät kohtaukset eivät istu ihan jokaisella kerralla muun elokuvan kepeään tunnelmaan, mutta niille antaa helposti anteeksi, kun hahmo on kaiken kaikkiaan niin vakuuttava.
Vaikka elokuva toimiikin todella hyvin monella osa-alueella, ovat sen toimintakohtaukset varsinkin leffan viimeisen aktin aikana jo melko nähtyä tavaraa. Väreillä leikitään todella hienosti, mutta perinteisin ottein suunniteltu taistelukoreografia ei jaksa yllättää.
Harmillisesti aina yhtä valloittava Guardians of the Galaxy -jengi on elokuvassa hyvin pienessä roolissa ja tuntuukin enemmän Waititi- ja Thor-epäilijöiden sisäänheittotuotteelta. Hahmoilla on hyviä hetkiä, mutta heidät kirjoitetaan nopeasti ulos, jotta Hemsworth kerkeää hölmöilemään tarpeeksi ilman Chris Prattin Star-Lordin asettamaa maskuliinista varjoa tai pakollista tarvetta kukkoilla herralle.
Mukana häärii myös Russell Crowen hulvaton Zeus, jonka leffassa kuultava aksentti on kaivettu jostain vähintäänkin hämärästä paikasta. Aussiaksentti se ei ainakaan ole, sen voin luvata! Zeus on niin ikään vain sivuhahmo, mutta salaman elkein elehtivän karjun jokainen sekuntti on loistavaa ja suorastaan hykerryttävää katseltavaa.
Thor: Love and Thunder on lopulta aika turvallinen Marvel-seikkailu. Se voisi olla vielä hitusen verran hauskempi ja räväkämpi, mutta se ei sen nykymuodossakaan ole missään nimessä huti. Ei muuta kuin popparit kainaloon ja nauttimaan!
Niklas Tirkkonen