Christian Balelle kävi köpelösti – leikattiin pois tulevasta elokuvasta

Omalaatuinen ohjaaja jätti Balen ja muiden isojen nimien roolisuoritukset leikkaamon lattialle.

11.3.2017 22:00

Christian Bale leikattiin kokonaan pois Terrence Malickin Song to Song -elokuvasta.

Balen ilmoitettiin aikaisemmin olevan osa näyttelijäkaartia, mutta South by Southwest -filmifestivaaleilla näytetyssä elokuvassa miestä ei näkynyt ollenkaan.

Benicio del Toro ja Haley Bennett kokivat myös Balen kohtalon. Heitäkään ei nähty elokuvassa, vaikka heidän ilmoitettiin olevan mukana.

Vastaavaa on tapahtunut ennenkin omalaatuisen Malickin kanssa. Esimerkiksi Veteen piirretty viiva -elokuvan pääosassa piti alun perin olla Adrien Brody, mutta lopulta Malick leikkasi hänen kohtauksensa sillä tavalla, että pääosa muuttui pieneksi sivuosaksi.

Song to Song kertoo kolmiodraamasta musiikkibisneksen keskellä. Yhdysvalloissa elokuva saa ensi-iltansa 17. maaliskuuta, mutta Suomen ilmestymisajankohdasta ei ole tietoa.

Lähde: The Wrap

Lisää luettavaa