Christian Balen seuraava rooli vaatii käsittämättömän muodonmuutoksen – mukana myös Sam Rockwell George W. Bushina

Elokuva tulee todennäköisesti olemaan Oscar-akatemian suosikkeja.

3.9.2017 20:30

The Big Short oli menestystarina Adam McKaylle, joka on aiemmin nähty lähinnä eri b-luokan komedioiden vetovastuussa. Nyt McKay on tarttunut uuteen poliittiseen tarinaan. Seuraavana on vuorossa elokuva George W. Bushin varapresidentti Dick Cheneystä.

Elokuvan Cheney pääroolissa nähdään Christian Bale. Elokuva käy läpi valtaosan Cheneyn elämästä, nuoruudesta, jolloin hän vältteli asepalvelukseen astumista Vietnamin sodan aikana, astuen myöhemmin kansainvälisen Halliburtonin toimitusjohtajan saappaisiin. Myöhemmin hänestä tuli yksi kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista varapresidenteistä Yhdysvaltojen historiassa.

Elokuvan muissa rooleissa nähdään Steve Carell, Amy Adams ja Bill Pullman. Elokuvan tuotanto alkaa tässä kuussa. Uutisesta kertoi The Hollywood Reporter.

Kuva elokuvasta American Hustle

Lisää luettavaa