Cinemaissi alkaa tänään

7.10.2010 14:39

Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Cinemaissi alkaa tänään Helsingissä. Sunnuntaihin asti kestävän festivaalin ohjelmistossa on 42 elokuvaa 16 eri maasta. Elokuvien joukossa on fiktiota, dokumentteja, lyhytelokuvia, animaatioita ja esikoiselokuvia. Elokuvia esitetään Kulttuurikompleksi Andorrassa, Orionissa sekä Luckanissa.

Tänä vuonna keskeiseksi teemaksi on muodostonut perhe sen kaikissa muuttuvissa muodoissaan. Festivaalin avajaiselokuvana esitetään palkittu Contracorriente (engl. Undertow, kuvassa), joka voitti muun muassa Sundance-festivaalin yleisöpalkinnon tänä keväänä. Cinemaissin kaikki elokuvat on tekstitetty englanniksi.

Lisää luettavaa