Coenin veljesten kirjoittama Scarface-remake saamassa ohjaajan ja menettämässä näyttelijän

Ehkä tällä kertaa homma saadaan purkkiin.

27.2.2018 19:51

Antoine Fuqua (Training Day, The Equalizer) on palannut neuvottelupöytään ohjatakseen Scarface-elokuvan uuden version. Fuqua oli jo projektin alkuvaiheissa kiinnittämässä itseään elokuvaan, mutta joutui sitten jäämään pois aikataulusyistä.

Ohjaajavaihdosten myötä elokuvan tuotantoa on jouduttua lykkäämään, minkä takia pääosaan kaavailtu Diego Luna joutunee jäämään pois elokuvasta. Nykypäivän Los Angelesiin sijoittuvan Scarfacen piti alun perin saada ensi-iltansa jo elokuussa 2018, mutta aikataulu on tällä hetkellä hämärän peitossa.

Uuden version käsikirjoituksesta vastaavat ohjaajaksikin jossain vaiheessa kiinnitetty David Ayer, Jonathan Herman sekä Joel ja Ethan Coen. Yksi tuottajista on vuoden 1983 Scarfacen tuottanut Marty Bregman.

 

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa