Danny Boylen uusi elokuva päättää Lontoon elokuvajuhlat

15.8.2010 21:51
Slummien miljonäärillä menestynyt Danny Boyle on saanut valmiiksi uuden ohjauksensa. Elokuva 127 Hours on valittu päättämään Lontoon elokuvajuhlat.

Slummien miljonäärillä menestynyt Danny Boyle on saanut valmiiksi uuden ohjauksensa. Elokuva 127 Hours on valittu päättämään Lontoon elokuvajuhlat.

Tositapaukseen pohjaava 127 Hours kertoo vuorikiipeilijä Aron Ralstonin tarinan. Ralston koki kauhun hetkiä kiipeilyreissullaan Utahissa huhtikuussa 2003. Elokuvan nimi (127 tuntia) viittaa aikaan jonka Ralstonin vietti käsi juuttuneena valtavan kivenlohkareen alle. Hän pelastautui veitsen ja pihtien avulla.

Lontoon elokuvajuhlat käynnistyvät 13. lokakuuta elokuvalla Never Let Me Go, jonka pääosia näyttelevät Keira Knightley ja Carey Mulligan. 127 Hours päättää festivaalin 28. lokakuuta.

Lisää luettavaa