David Cronenbergia leikkaamattomana ensimmäistä kertaa Suomessa

29.4.2013 18:08

Elokuvateatteri Orion aloitti tänään kesäkautensa. Kuukauden elokuvina nähdään Miguel Gomesin Tabu ja Leos Caraxin Boy Meets Girl.

Kesän aikana nähdään muun muassa David Cronenbergin elokuvia. Hänen edustamansa body horror eli ruumiinkauhu ei mennyt aikoinaan päässyt Suomessa sensuuriviranomaisten seulan läpi, vaan ohjaajan teoksia leikattiin välistä rankallakin kädellä. Sarjan avauselokuva Kylmät väreet (1975) lyheni viidellä minuutilla. Aiemmin poistetut kohtaukset on nyt liitetty Cronenbergin sarjassa esitettäviin elokuviin. Kylmien väreiden ja Verenimijöiden (1977) kopiot nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa leikkaamattomina.

Kiinnostaviin tapauksiin kuuluu myös kriitikko Tapani Maskulan carte blanche -sarja. Tinkimättömyydestään tunnetun Maskulan valitsema sarja keskittyy tiukasti lähinnä 1950-luvun amerikkalaiseen rikoselokuvaan. Sarjassa esitetään muun muassa Jules Dassinin Night and the City, Don Siegelin Invasion of the Body Snatchers ja Roger Cormanin The Intruder.

Lisätietoja Orionin kesäkaudesta KAVAn sivuilla.

Kuva elokuvasta Verenimijät.

Lisää luettavaa