Disneyn Miekka kivessä -remake sai kauhuleffoista tutun ohjaajan – Game of Thrones -kirjoittaja mukana

Luvassa ei taida olla rakastuvia oravia ja hulvatonta slapstickiä…

20.1.2018 11:25

28 viikkoa myöhemmin -kauhuelokuvasta tunnettu Juan Carlos Fresnadillo on kiinnittänyt itsensä Disneyn uuden Miekka kivessä -elokuvan ohjaajaksi.

Uusi live action -remake perustuu vuonna 1963 ensi-iltansa saaneeseen animaatioelokuvaan. Käsikirjoituksesta vastaa Game of Thrones -sarjaa kirjoittanut Bryan Cogman. Tekijät huomioon ottaen voitaneen olettaa, ettei uusi versio ole aivan yhä kepeä kuin alkuperäinen, löyhästi T.H. Whiten romaaniin perustuva animaatioleffa.

Juuri ennen Walt Disneyn kuolemaa ensi-iltansa saanut Miekka kivessä kertoo nuoresta Arthurista, joka saa opettajakseen vanhan Merlin-velhon ja päätyy erinäisten sattumien kautta kuninkaaksi.

Lähde: The Hollywood Reporter

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia