The Hollywood Reporter uutisoi, että Disneyn pitkäaikainen animaattori Ann Sullivan on kuollut koronavirukseen. Hän oli 91-vuotias, ja jo kolmas koronaviruksen uhri elokuva- ja tv-alan säätiön vanhainkodissa.
Sullivan aloitti työt Disneyllä jo 1950-luvulla. Hän kasvatti neljä lasta ja jättäytyi pois työelämästä, mutta palasi Disneylle myöhemmin. Hän työskenteli maalauslaboratoriossa muun muassa elokuvissa Oliver ja kumppanit ja Pieni merenneito.
Hän oli mukana maalaamassa elokuvia Leijonakuningas, Pocahontas, Herkules, Tarzan, Fantasia 2000, Keisarin uudet kuviot, Lilo ja Stitch ja Aarreplaneetta.