District 9 -ohjaajan uudelle scifi-pläjäykselle pahis

14.3.2011 14:41

Ohjaaja Neill Blomkampin tulevan Elysium-elokuvan pääpahiksen rooliin on kiinnitetty brasilialainen Wagner Moura.

Moura on aiemmin nähty vain paikallisissa brasilialaisissa elokuvissa. Englanninkieliselle väestölle Mouran tunnetuimpia töitä ovat Elite Squad (2007) ja Elite Squad 2 (2010).

Efektimaakariksi opiskelleen Blomkampin toinen ohjaustyö sijoittuu tulevaisuuteen, kenties toiselle planeetalle. Paljoakaan elokuvasta ei vielä tiedetä sen scifi-teeman lisäksi.

Elysium-leffan pääosaan on kiinnitetty Matt Damon, jonka elokuvat Kova kuin kivi ja Kohtalon valvojat pyörivät parhaillaan Suomen elokuvateattereissa.

Valmista Elysium-elokuvaa odotetaan vuodelle 2013.

Kuva Blomkampin ensimmäisestä kokopitkästä, hyvin menestyneestä District 9 -elokuvasta.

Lähde: Total Film

Lisää luettavaa