Dokumentti Suomen kovimmasta punk-bändistä avaa MusiXine-festivaalit

5.3.2012 14:59

Oulussä järjestetään 23.-25. maaliskuuta MusiXine-musiikkielokuvafestivaalit. Vuodesta 2007 lähtien Oulun musiikkivideofestivaalien yhteydessä järjestetty MusiXine kasvoi itsenäiseksi tapahtumakseen vuonna 2011. Tänä vuonna festivaalit avaa Suomen kovimmaksi punk-bändiksi useassakin yhteydessä julistetun Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen tarinan kertova dokumentti Kovasikajuttu.

Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama dokumentti yhtyeestä saa kansallisen ensi-iltansa 27. huhtikuuta. Kutsuvieraille järjestetystä ensi-illasta kuului ylistäviä kommentteja.

Festivaalien ohjelmistosta löytyy kotimaista tuotantoa esimerkiksi paikallisesta black metallista kertova dokumentti Loputon Gehennan liekki, jonka traileri herätti taannoin paljon kuhinaa netissä. Ristilippujen alla – Pohjoismainen vaihtoehto -kategoriasta löytyy erityisesti kaksi huomionarvoista islantilaista dokumenttia. Backyard kertoo massiiviseksi musiikkitapahtumaksi paisuvista pihabileistä, ja Inni on post rock -yhtye Sigur Rósin komea konserttitaltiointi.

Muita nähtäviä elokuvia ovat esimerkiksi From the Sky Down, joka kertoo U2:n tarinaa klassikkolevy Achtung Babyn synnyttämisestä. Dokumentti sai Episodin 2/2012 kotiteatteriarviossa neljä tähteä viidestä.

Koko ohjelma ja aikataulu on nähtävissä MusiXinen sivuilta. Lipunmyynti alkaa 14. maaliskuuta.

Lisää luettavaa