Dome Karukosken ohjaama Tolkien-elokuva kiinnitti uuden monille tutun näyttelijän

Elokuvan kuvaukset ovat jo käynnissä.

16.10.2017 17:23

Lukuisista tv- ja elokuvarooleista tunnettu Colm Meaney (Con Air, Hell on Wheels) on liitynyt Dome Karukosken ohjaamaan Tolkien-elokuvaan, kertoo Deadline.

Meaney esittää elokuvassa J.R.R. Tolkienin huoltajaa Isä Francis Morgania, joka otti tulevan kirjailijan huostaansa vuonna 1904. Morganin sanotaan vaikuttaneen vahvasti Tolkienin maailmankatsomukseen, ja näillä oli hyvin lämpimät välit.

David Gleesonin käsikirjoittaman Tolkienin pääosissa nähdään Nicholas Hoult ja Lily Collins. Elokuva kertoo Tolkienin nuoruusvuosista, joihin kuului rakkautta, ystävyyttä, taiteellisen inspiraation etsimistä sekä tämän maailmaa järkyttänyt ensimmäinen maailmansota.

 

Lisää luettavaa