Elisa Viihde Viaplayhin lisättiin vuoden 1991 klassikko road movie – ohjaaja ällistyi elokuvan säveltäjän musiikista

IMDb-arvosana on 7,5.

5.9.2021 23:17

Elisa Viihde Viaplayhin lisättiin klassikkoelokuva Thelma & Louise (1991).

Oscar-palkittu, katkeransuloinen käsikirjoitus kertoo tarinan kahdesta ystävyksestä, jotka kokevat monenlaista reissatessaan Amerikan valtateillä. Miehensä alistama Thelma ja katkera Louise joutuvat myös väkivaltaisuuksien tielle.

Pääosissa nähdään Susan Sarandon, Geena Davis, Harvey Keitel, Michael Madsen ja Brad Pitt. Ohjauksesta vastaa Ridley Scott.

Scott oli tiettävästi niin äimistynyt Hans Zimmerin elokuvaa varten säveltämästä musiikista, että hän loi elokuvaan alkutekstit, joissa soi Zimmerin musiikki. Alun perin tekstit oli tarkoitettu enimmäkseen vain loppuun. Alla traileri.

Lisää luettavaa