Elokuvahistorian veriset vääryydet: nämä ohjaajat eivät koskaan voittaneet Oscaria

Oscar-palkinto on kiertänyt näitä ohjaajia.

29.1.2023 13:00

Maaliskuussa järjestettävässä, järjestyksessään 95:ssä Oscar-gaalassa on jälleen ehdolla huippuluokan elokuvia ja taiteilijoita.

Leffahistorian tunkioita pöyhiessä herää välillä kuitenkin epäusko koko palkinnon mielekkyyttä kohtaan.

Kuinka ihmeessä nämä elokuvantekijät onnistuttiin aikanaan ohittamaan, kun parhaan ohjaajan Oscareita jaettiin?

1. Stanley Kubrick

Kubrickin merkitystä 1900-luvun elokuvalle on vaikea pukea sanoiksi. Innovatiivisuus, visuaalinen kunnianhimo ja yhteiskuntakriittinen puhutteluvuus olivat omaa luokkaansa. Kubrick panosti urallaan määrän sijasta laatuun. 1957–1999 välillä ilmestyi 13 elokuvaa, jotka ovat kaikki mestariteoksia.

Elokuvia, kuten Tohtori Outolempi, 2001: Avaruusseikkailu, Kellopeliappelsiini, Hohto, Full Metal Jacket ja Eyes Wide Shut, ei kuitenkaan katsottu ohjaaja-Oscarin arvoiseksi.

Kubrick oli ehdolla ohjaajaksi neljä kertaa, mutta joka kerta hänet ohitettiin. Hän sai kuitenkin Oscarin 2001: Avaruusseikkailun erikoistehosteista.

2. Alfred Hitchcock

Kauhun mestari teki uskomattoman uran, jo kesti kuusi vuosikymmentä. Hitchcockin ohittaminen on verinen vääryys, mutta jollain tasolla ymmärrettävämpää, kuin Kubrickin tapauksessa. Kauhu ei tyylilajina ollut erityisen arvostettu elokuvagenre Hitchcockin kulta-aikana.

Tästä huolimatta Hitchcock oli ehdolla viisi kertaa.

On silti melkoinen Oscar-instituution häpeäpilkku, että mestariteokset, kuten Vertigo, Vaarallinen romanssi ja Täydellinen rikos jäivät käytännössä täysin huomiotta.

Hitchcock palkittiin elämäntyö-Oscarilla vuonna 1968.

3. Quentin Tarantino

Vaikka kyseessä on uudemman sukupolven ohjaaja, Tarantinon kulttuurillinen vaikutus oman aikansa elokuviin oli lähes yhtä suurta kuin Kubrickilla ja Hitchcockilla aikanaan.

Pulp Fictionin vain 31-vuotiaana ohjannut italian-amerikkalainen omaa täydellisen tunnistettavan tyylin ja tunnetaan erinomaisesta osumatarkkuudestaan. Huonoa elokuvaa ei Tarantinolta löydy.

Tarantinoa lohduttanee se, että hän on voittanut Oscarin kaksi kertaa sovitetusta käsikirjoituksesta (Pulp Fiction ja Django Unchained). Haastatteluissa Tarantino on tituleerannut itseään nimenomaan käsikirjoittajaksi.

Lisäksi Tarantinon ura on yhä aktiivinen ja häneltä on tulossa vielä ainakin yksi elokuva. Ehkä silloin tärppää?

Lisää luettavaa