Elokuvayhtiö Aamu palkitaan Espoo Cinéssä

Yhtiö on tuottanut runsaan kahdenkymmenen vuoden aikana yli 30 elokuvaa.

16.8.2023 19:00

Tänä vuonna kolmatta kertaa jaettavan Espoo Ciné -palkinnon saa Elokuvayhtiö Aamu. Vuonna 2001 perustettu Aamu on ollut eräs uuden suomalaisen elokuvan kansainvälisesti menestyneimpiä tuotantoyhtiöitä.

Aamu tunnetaan ennen kaikkea Juho Kuosmasen elokuvista Taulukauppiaat (2010), Hymyilevä mies (2016) ja Hytti nro 6 (2021).

Aamun tuottamat elokuvat ovat olleet uuden suomalaisen elokuvan airuita kaikkein tärkeimmillä kansainvälisillä elokuvajuhlilla muun muassa Cannesissa, Venetsiassa, Berlinalessa ja IDFAssa. Yhtiö on tuottanut runsaan kahdenkymmenen vuoden aikana yli 30 elokuvaa, sekä pitkiä että lyhytelokuvia, niin fiktio- kuin dokumenttielokuvia sekä televisiosarjan.

Aamu-yhtiön tuotannosta esitetään festivaalin ohjelmistossa useampi uutuuselokuva. Varsinaisessa Espoo Ciné -palkintonäytöksessä esitetään Berlinalessa ensi-iltansa saanut Tia Kouvon esikoiselokuva Mummola, joka kuvaa häiriintynyttä perhedynamiikkaa kolmen sukupolven joulunvietossa.

Lisäksi yhtiön tuotannosta festivaalilla esitetään myös Suomen ensi-iltansa saava Birgit Möllerin ohjaama saksalais–suomalainen yhteistuotanto Frankie Five Star sekä Mikko Myllylahden viime vuonna Cannesissa palkittu Metsurin tarina.

Aamun tuottamia ovat myös muun muassa Matti Ijäksen Kaikella rakkaudella (2013) ja Hannaleena Haurun Fucking with Nobody (2020).

Palkinto jaetaan perjantaina 18.8.2023 kello 18.00 järjestettävässä Espoo Cinén avajaisgaalassa Espoon kulttuurikeskuksessa.

Lisää luettavaa