Elviksen näyttelijä sanoo, että tiesi rockin kuninkaan pääasiassa vain Lilo ja Stitch -animaatiosta ennen rooliaan

Näyttelijä tietää ehkä jostain muusta jotakin.

26.10.2023 08:01

Näyttelijä Jacob Elordi nähdään Sofia Coppolan tulevassa Priscillassa rockin kuninkaan roolissa. Ennen roolin vastaanottamistaan hänen pohjatietonsa musiikkilegendasta oli kuitenkin… Noh, hataralla pohjalla.

”Tiesin Elviksestä eniten Lilon ja Stitchin ansiosta. Mikä on paljon!” Elordi kertoi The Tonight Show with Jimmy Fallonissa.

Elokuvassa ulkoavaruuden pörröinen muukalainen ihastuu Elviksen musiikkiin ja alkaa toisinaan pukeutua ja soittaa kuin hän.

”Sofia lähetti minulle sivut, jossa mainittiin Elvis ja ajattelin, että tämä ei tule tapahtumaan. Katsoin hänestä pätkän, jossa hän palaa Saksasta armeijan jälkeen, luin repliikkejä vartin verran ja kuvasin kaksi ottoa, enkä ajatellut niiden päätyvän mihinkään.”

Lisää luettavaa