”Emme tarvitse näitä” – Moon Knightissa piti alunperin olla kaksi MCU-cameota

Niin ne suunnitelmat muuttuvat.

Marvelin uusin ja kovasti kehuttu sarjatapaus Moon Knight esitti tällä viikolla ensimmäisen kautensa kuudennen ja viimeisen jakson. Nyt sarjan ohjaaja Mohammed Diab paljastaa, että Kuuritarin oli alun perin myös tarkoitus törmätä muista MCU-tuotoksista tuttuihin kasvoihin seikkailunsa aikana.

Cameot olisivat sijoittuneet kauden ensimmäiseen ja viimeiseen jaksoon. Tuotannon edetessä pidemmälle, niistä päätettiin lopulta kuitenkin luopua. Diab pitää mysteeriä yllä siitä, mitkä hahmot olisivat olleet kyseessä näissä suunnitelluissa kohtauksissa.

”Aivan ensimmäinen kohtaus, siinä oli crossover, ja aivan viimeinen kohtaus, siinä oli crossover. Mutta tarinan kehittyessä ja käsikirjoituksen muuttuessa tulimme lopputulokseen, että ’emme tarvitse näitä’.”

Moon Knight sijoittuu aikajanallisesti Hawkeyen tapahtumien jälkeen eli vuoteen 2025. Cameoiden puutteen lisäksi siinä ei juurikaan viitata muuhun MCU-sisältöön, vaan se on hyvin itsenäinen kokonaisuutensa. Ja tämä juuri olikin tuotantotiimin perimmäinen tavoite: ”Tästä sarjasta tekee ainutlaatuisen se, ettei se tarvitse mitään muuta.”

Ja tämä pitää hyvin paikkansa. Siinä missä kaikki muut Disney Plussasta löytyvät Marvel-sarjat linkittyvät ja pohjaavat hyvinkin vahvasti franchisen aiempaan tuotantoon, Moon Knight seisoo vankasti vain omilla jaloillaan. Tämä antaa sarjalle omalla tavallaan enemmän luovaa liikkumavaraa ja mahdollisuuden tehdä tarinasta täysin omannäköisensä. Se onkin otteeltan astetta brutaalimpi, mikä tuntuu kovin virkistävältä.

Moon Knightille ei vielä ole varmistettu toista tuotantokautta. Oscar Isaacin upean vakuuttavasti päätähdittämä sarja on kuitenkin saanut sen verran positiivisen vastaanoton yleisöiltä, että tämä ilmoitus on todennäköisesti vain ajan kysymys.

Katso Moon Knight kokonaisuudessaan Disney Plussasta ja kurkista sarjan traileri alta.

YouTube video

Lähde: Screenrant

Aiheeseen liittyvät jutut