Ennakkokatselussa Game of Thrones – mitä tapahtuu neljännellä kaudella?

5.4.2014 14:00

Episodi pääsi tsekkaamaan Game of Thrones -sarjan neljännen kauden muutaman jakson ennakkoon.

Jos Game of Thronesin kolmas kausi tuntui lähinnä nostattelulta ennen viimeisten jaksojen järkyttäviä tapahtumia, käynnistyy neljäs kausi täydellä vauhdilla. Ensimmäinen jakso vielä esittelee tutut hahmot pääkaupunkiin palanneesta Jamiesta meren takana valloituksiaan jatkavaan Daenerysiin ja pohjoisessa aseveljiensä pariin jälleen pääsevään Joniin. Mutta jo toisessa jaksossa status quota horjutetaan urakalla ja pohjustetaan tulevia käänteitä, kun pitkäaikaisia päähenkilöitä poistetaan pelilaudalta.

Harvat jäljellä olevat Starkit alkavat löytää tarkoitustaan (jos pysyvät hengissä). Mukaan tulee uusia tärkeitä hahmoja kuten Pedro Pascalin esittämä pääkaupunkiin saapuva Dornen kostonhimoinen prinssi Oberyn. Näyttelijärintamalla on muutenkin tapahtunut parannusta, kun Daario Naharisia esittänyt virnuilevan Fabio-kloonin oloinen Ed Skrein on korvattu karismaattisemmalla Michiel Huismanilla, jonka voi jo uskoa kilvoittelevan Daenerysin suosiosta.

(Episodi/JV)

Lisää luettavaa