Ensimmäinen suomalainen HBO-tuotanto kertoo pandemia-ajan sosiaalisesta eristäytymisestä

Seitsemän ohjaajaa, seitsemän tarinaa, samat olosuhteet: sosiaalisen eristäytymisen ajanjakso.

9.6.2020 20:00

Eristyksissä kertoo pandemia-ajan sosiaalisesta eristäytymisestä seitsemän eri ohjaajan silmin.

Uudessa suomalaisessa antologiasarjassa maineikkaat ohjaajat esittävät kukin oman näkemyksensä koronaviruspandemian aiheuttamasta poikkeuksellisesta tilanteesta.

Seitsemästä fiktiivisestä lyhytelokuvasta koostuva sarja on historian ensimmäinen suomalainen HBO-alkuperäistuotanto.

Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi jo kolme kertaa. Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat onnellisimmillaan metsässä tai mökillään, omassa rauhassa.

Maailmanlaajuisen pandemian myötä eristäytyminen ei kuitenkaan enää ole oma valinta, vaan kaikkia kehotetaan pysyttelemään kotona. Ravintolat ja baarit ovat kiinni, ja moni opiskelee tai tekee töitä kotoa käsin. Yli 70-vuotiaat elävät täysin eristyksissä.

Miten itsenäisyyteensä tottuneet suomalaiset reagoivat, kun eristäytymisestä tuleekin pakollista? HBO:n uudessa Eristyksissä– sarjassa suomalaisohjaajien luomat lyhytelokuvat tarkastelevat uusien sääntöjen ja rajoitusten vaikutuksia ihmisten elämään.

Sarjan ohjaajat ovat AJ Annila (Ikitie, Sauna, Jadesoturi), Aleksi Salmenperä (Tyhjiö, Jättiläinen, Miehen työ), Alli Haapasalo (Tottumiskysymys, Syysprinssi), Mikko Kuparinen (2 yötä aamuun), Mika Kurvinen (Invisible Heroes), Teemu Nikki (Armomurhaaja) ja Marja Pyykkö (Yösyöttö, Sisko tahtoisin jäädä). He ohjaavat kukin yhden Eristyksissä-sarjan jaksoista.

Seitsenosaisen antologiasarjan jaksot ovat alle 20 minuutin mittaisia, ja niiden lajityypit vaihtelevat ohjaajan mukaan. Jokainen jakso sijoittuu koronapandemian aikaiseen sosiaalisen eristäytymisen ajanjaksoon.

Uusi sarja jatkaa espanjalaisen En casan ja puolalaisen W domun jalanjäljissä. Sosiaalisen eristäytymisen ajanjaksoon on kussakin maassa suhtauduttu eri tavoin. Eristyksissä esittelee suomalaisen näkökulman ennennäkemättömään pandemiaan ja sen vaikutuksiin yksinkertaisten, mutta syvällisten lyhytelokuvien kautta.

Uusi sarja saa ensi-iltansa ensimmäiseksi Suomessa tänä kesänä. Sarja saapuu myöhemmin katsottavaksi myös muihin Euroopan HBO-suoratoistopalveluihin.

Lisää luettavaa