Entinen tuottaja haukkui Ellen DeGeneresin ”*erseennuolijaksi” – ”Hän oli ystävällinen vain A-listan elokuvatähdille”

Osa syyttää, osa puolustaa.

7.8.2020 16:03

The Ellen Shown juontajaa Ellen DeGeneresiä on syytetty epäasiallisesta käytöksestä. Hän on väitetysti käyttäytynyt huonosti ohjelmassa töissä olleita henkilöitä kohtaan – luoden näin myrkyllisen ilmapiirin. Väitetysti kulisseissa on ilmennyt ainakin rasismia ja pelottelua. Väitöksiä tutkii tällä hetkellä WarnerMedia.

Useat entiset työntekijät ovat kertoneet ikävistä tapahtumista The Ellen Shown työympäristössä. Tällä kertaa suunsa puhui puhtaaksi entinen ohjelman tuottaja Hedda Muskat.

Vuonna 2003 ohjelman ensimmäisellä kaudella työskennelleen Muskatin mukaan DeGeneres ei ollut ystävällinen ihmisiä kohtaan. Tähtiä kohtaan hän sen sijaan oli.

– Ainoat ihmiset, joille hän oli ystävällinen, olivat A-listan elokuvatähtiä. Hän on iso *erseennuolija, DeGeneres sanoi.

Vastikään DeGeneresiä tylytti ohjelmassa työskennellyt Tony Okunhbowa. Hän sanoi kokeneensa työympäristössä myrkyllisyyttä.

DeGeneresiä on puolustanut joukko kuuluisuuksia, kuten Katy Perry ja koomikko Kevin Hart.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa