Epäkorrektia huumoria viljelevä suomalainen toimintakomedia nähdään Yhdysvalloissa elokuvateattereissa – Annoimme elokuvalle neljä tähteä

Suomalainen elokuva kansainvälistyy!

12.1.2022 11:40

Teppo Airaksisen ohjaama toimintakomedia Supercool saa ensi-iltansa Yhdysvaltojen elokuvateattereissa sekä digialustoilla 11. helmikuuta.

Elokuvan levittää Yhdysvalloissa Vertical Entertainment.

Globaaleille markkinoille suunnattu Supercool on Yellow Film & TV:n tuottama. Elokuvan tuottaja Olli Haikka on myös käsikirjoittanut Supercoolin yhdessä Ali Moussavin kanssa.

– Tarinankertojina haluamme että mahdollisimman moni näkee elokuvamme. Siksi Supercoolin työryhmä on äärimmäisen iloinen siitä että elokuva saadaan teattereihin Yhdysvalloissa, Haikka kertoo tiedotteessa.

Suomalais-amerikkalaisena yhteistuotantona tehdyn toiminnallisen high school -komedian pääosia näyttelevät toistaiseksi tuntemattomat nuoret nimet Jake Short ja Miles J. Harvey.

Muissa merkittävissä rooleissa nähdään muun muassa Damon Wayans Jr. (Valekytät, Kolme miestä ja tyttö –sarja) ja stand-up koomikkonakin tunnettu Iliza Shlesinger (Spenser Confidential, Pieces of a Woman).

Supercoolissa päähänpotkittu high school -nörtti Neil toivoisi olevansa tarpeeksi cool deittaillakseen pitkäaikaista ihastustaan Summeria. Kun kohtaaminen Summerin kanssa päättyy supernolosti, esittää Neil toiveen – ja herää seuraavana aamuna todellisuuteen, joka on taianomaisesti kuin suoraan piirtämistään sarjakuvista.

Myös Suomessa Supercoolin ensi-ilta on näillä näkymin perjantai 11. helmikuuta. Elokuvan piti alun perin tulla meillä teattereihin jo noin vuosi sitten. Episodi antoi elokuvalle arviossaan neljä tähteä.

”Räyhäkkä komedialeffa hivelee nauruhermoja epäkorrektilla alapäähuumorillaan ja letkeällä otteellaan”, Niko Ikonen kirjoitti.

Katso Supercoolin traileri alta.

Lisää luettavaa